Blogin ekan vuoden (2011) luetut kirjat

Aloitin blogini kirjoittamisen helmikuussa ja näiden 11 kuukauden aikana sain luettua 37 kirjaa, joista kaikista ei ole kylläkään tietoa blogissani. Aloitin lukuharrastukseni oikeastaan kunnolla vasta, kun aloin kirjoittamaan omaa blogia ja lukemaan toisten kirjablogeja, jotka innostivat jatkamaan lukemista ja siitä kirjoittamista.

Yleistä lukemistani kirjoista
Luin kirjoja kaikkiaan siis 37, joista vain yksi kirja oli kotimaista tuotantoa. Tämä kirja oli siis Sofi Oksasen Puhdistus. Se, että olen lukenut oikeastaan pelkästään käännettyä kaunokirjallisuutta johtuu melko paljon siitä että 1001 kirjan listassa on vain yksi kotimainen kirja, vaikka tuskin lukisin yhtään enempää kotimaisia kirjoja listasta huolimattakaan. Vuoden aikana luin vain yhden englanninkielisen kirjan, muut olivat suomenkielisiä.

Koskettavimmat kirjat,
jotka herättivät ajatuksia, toivat kyyneleet silmiin tai olivat jollakin muulla tavalla riipaisevan mieleenjääviä.
Carol Shields: Ellei 
W.G.Sebald: Vieraalla maalla

Sylvia Plath: Lasikellon alla
Michael Cunningham: Tunnit, jonka kansi oli myös kaikista mieleenpainuvin.

Parhaat uudet kirjailijat joihin törmäsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna:

•   Paul Auster, jolta luin kirjan Timbuktu ja joka herätti suuren mielenkiinnon kirjailijan muuhun tuotantoon. Tällä hetkellä luen Paul Austerin kirjaa Sattumuksia Brooklynissa, joka on ainakin tähän asti onnistunut pitämään mielenkiinnon yllä.

• Haruki Murakami, jonka kirja Sputnik-rakastettuni herätti heti huomioni vangitsevalla kirjoitustyylillään ja nousi parhaiden kirjailijoiden joukkoon ainakin tämän teoksensa perusteella.

 Kirja- ja lukusuunnitelmia ensi vuodeksi?

• Lukea enemmän kirjoja vuodessa ( ainakin 50 kirjaa )
• Tutustua mahdollisimman moneen uuteen kirjailijaan
• Lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta
• Saada luettua listan vaikeita kirjoja ( yli 1000 sivuisia tiiliskiviä )

Vuoden 2011 ollessa lopuillaan olen lukenut 42 kirjaa 1001 kirjan listasta. Tämä on hieman päälle neljä prosenttia sadasta! Ei mitenkään hirmuisen paljon,  mikä tarkoittaa että lukutahtia voisi hieman nopeuttaa. :)

663. Jäähyväiset aseille - Ernest Hemingway

" Ruumis se on joka on vanha. Toisinaan pelkään katkaisevani sormen niin kuin katkaistaan palanen liitua. Ja henki ei ole yhtään vanhempi eikä paljon viisaampikaan.
-Te olette viisas.
-Ei, se on suuri erehdys; vanhusten viisaus. Eivät he tule viisaiksi. He tulevat varovaisiksi. "
Lainaus kirjasta sivulta 248.

Jäähyväiset aseille kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja sinne vapaaehtoisesti lähteneen amerikkalaisen sotilaan Henryn tarinan. Henry tapaa sodan aikana sairaanhoitajan, Catherinen ja kuten arvata saattaa, heidän välilleen syttyy palava rakkaus. Kirja pohjautuu osaksi Hemingwayn omiin kokemuksiin tästä sodasta, jossa hän oli itsekin mukana.

Kirja on kirjoitettu Henryn näkökulmasta, joten kirja sisältää melko paljon tekstiä sotilaan elämästä ja sodan etenemisestä. Kirjan rakkaustarina jäi mielestäni avoimeksi ja hieman tyhjäksi monesta kohdasta. Henryn ja Catherinen rakkaus unohtui kirjaa lukiessa hieman sodan jalkoihin, kun sodasta kerrottiin niin paljon. Tämän takia kirjassa ei ehtinyt kehittyä kunnon "romanssia" näiden kahden henkilön välille, ainakaan ennen viimeisiä kappaleita, joiden aikana Henry pakenee sodasta voidakseen matkustaa Catherinen kanssa Sveitsiin.

Olen luetellut aiemmin vain kirjan huonoja puolia, mikä sai itseni miettimään oliko kirjassa sitten mitään hyvää. Ehkä kirjan hyviin puoliin voisi luokitella sen, että kirjan loppu ei ole onnellinen, kuten yleensä voi odottaa, ja se toi hieman loistoa rakkaustarinaan. Kirjan loppu on kuitenkin hieman vajanainen, sillä kirja tuntuu loppuvan kesken. Olisin ainakin itse halunnut tietää miten Henryn elämä jatkui Catherinen kuoleman jälkeen.

Miksi kirja sitten on 1001 kirjan listassa? Päällimmäisinä syinä mieleeni tulevat ensinnäkin kirjan kirjoittajan Ernest Hemingwayn kuuluisuus, jonka nojalla kirja on helppo nostaa muiden joukosta. Kirja herätti ilmestymisaikanaan kohua monissa maissa, erityisesti Italiassa sen "väärien" sotakuvauksien takia. Kirja herätti toki huomiota myös "räikeänä" rakkaustarinana, vaikka itse en kylläkään kirjaa siksi kuvaisi. Pitää kuitenkin muistaa että kirja ilmestyi 1900-luvulla, jolloin kirjallisuus oli hieman erilaista nykyiseen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut erityisen ravisteleva lukukokemus, vaan aikalailla yksi kirja muiden joukossa. Rakkaustarina sodan aikana on melko usein kirjallisuudessa ja elokuvissa käytetty aihe, eikä tämä kirja tehnyt erikoista vaiktuusta poikkeamalla muista.

Ruusuja, kylläkin hieman myöhässä...

Kiitokset Sonjalle ihanasta tunnustuksesta, jonka sain jo syyskuussa, mutta haasteeseen vastaaminen jäi jostain syystä ja nyt vihdoin sen ehdin tehdä.

Lempiruoka? Vaikein kysymys. Itselläni ei ole erityistä lempiruokaa, kaikkiruokainen tämänkin suhteen, mutta pizza käy aina.

Lempimakeinen? Olen melko kaikkiruokainen myös karkkien suhteen.. Etenkin suklaan. Mutta jos on pakko valita jokin ylitse muiden niin se on Maraboun Dubble Nougat patukka. Todella makeaa, mutta käsittämättömän hyvää. :)

Lempilukeminen? Luen kaikenlaisia kirjoja, joko vapaaehtoisesti tai listan mukaan, mutta eniten koukuttavat romanttiset tai koskettavat, pohdintaa herättävät kirjat.

Lempipaikka käsitöille? Sohvalla, yleensä tv:n ääressä. Näin voi olla mahdollisimman tehokas; seurata lempisarjaa, sekä saada samalla jotain valmiiksi. :)

Lempielokuva? Monia. Listan etupäähän sijoittuvia elokuvia ovat mm. Schindlerin lista, Braveheart, Hachiko, Mona Lisa Smile, Titanic (tietysti), sekä paljon muita, joita en viitsi listata liian pitkän listan pelossa. Huomasin juuri, että kaikki luettelemani elokuvat ovat surullisia(paitsi Mona Lisa Smile), mutta ehkä se tekeekin niistä niin mahdottomia unohtaa.

Syksy saapuu lehti kerrallaan..

 Blogissani on ollut melko hiljaista viime aikoina johtuen enimmäkseen koulusta ja sen alkamisesta. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeavaa blogissani, sillä kirjoittelen muutenkin melko harvoin. Ihailen bloggaajia, jotka pystyvät lähes päivittäin kirjoittamaan lukemiaan kirjojaan tai muuten vain kuulumisiaan. Itse en valitettavasti kuulu tähän joukkoon, kuten voi ehkä huomata.

Myös kirjojen lukeminen yleensä on jäänyt vähän vähemmälle ja listan kirjojen lukeminen on tuntunut hieman kamppailemiselta. Aloitin lukemaan jokin aika sitten Michel Tournierin Keijujen kuningasta, mutta lukeminen eteni hieman pysähdyksittäin. Sitten tartuin Sabine Kueglerin kirjaan Viidakkolapsi (ei ole 1001 kirjan listassa), jonka luin siis ihan pelkän mielenkiinnon vuoksi. Kirja olikin luettu parissa päivässä. Tässä välissä sanon, että kannattaa ehdottomasti lukea kyseinen kirja, jos on kiinnostunut eri kulttuureista (tässä kirjassa oli kyseessä fauy-heimon kulttuuri). Kirja kertoo eurooppalaisen lapsen elämästä viidakossa ja viidakosta lähdön jälkeisestä elämästä.

Aloinkin kirjan luettuani miettimään eroja niiden kirjojen välillä, jotka ovat tuossa 1001 kirjan listassa ja niitä, jotka eivät ole. Jollain tavalla listan ulkopuolella olevat kirjat houkuttelevat joskus enemmän ja yleensä ne saan luettuakin nopeammin. Luulisi kuitenkin, että se olisi juuri toisinpäin..
Ehkä lukiessani kirjoja listasta mielessäni on aina jonkinlainen tieto siitä, että tämä kirja on listassa ja odotan siltä paljon tai ajattelen että siihen pitäisi käyttää enemmän aikaa. Todennäköisin syy on kuitenkin varmaan se, että olen itse valinnut kirjat listan ulkopuolelta ja ne kiinnostavat minua, joten kirjakin on nopeampi lukea. Oli miten oli, ehkä pääasia on että saan luettua kirjoja.
(Postauksessa itse otettuja kuvia syksyisestä maisemasta)

790. Maailmojen sota - H.G.Wells

" Ihminen on maksanut perintöoikeutensa tähän maahan biljoonan kuolleen hinnalla, eikä yksikään valloittaja pysty sitä häneltä riistämään; se pysyy hänen omanaan vaikka marsilaiset olisivat kymmenen kertaa mahtavampia kuin ne ovat. Sillä ihmiset eivät sen paremmin elä kuin kuolekaan turhaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 209

Maailmojen sota on H.G.Wellsin kirjoittama tieteisromaani, joka ilmestyi vuonna1898. Kirja kertoo marsilaisten hyökkäyksestä Maahan erikoisine aluksineen ja aseineen. Marsilaiset etenevät salamyhkäisesti maaseudulta kohti pääkaupunkia Lontoota, tuhoten kaiken tielleen sattuvan.

Tarinaa kertoo kirjan päähenkilö, joka joutuu osalliseksi marsilaisten hyökkäystä heti alusta loppuun asti, välillä paeten ja välillä piiloutuen.

Kirja on vasta toinen lukemani tieteiskirja, joten en voi vertailla kirjaa muuhun kuin lukemaani Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille kirjaan. Pidin enemmän Adamsin kirjasta, joka sisälsi paljon nurinkurisia asioita ja keksintöjä, hyvää huumoria ja piti mielenkiinnon yllä. Maailmojen sota ei täyttänyt näistä juuri mitään. Huomasinkin, että lukemisen jatkaminen oli aina vähän nihkeää ja kirja tuntui etenevän hitaasti, huolimatta siitä että se sisältää vain hieman yli 200 sivua.

H.G.Wellsiä täytyy kyllä ylistää hänen luomastaan juonesta ja marsilaisten ominaisuuksista kirjassa. Huomauttaen, että kirjahan on kirjoitettu jo 1898, yli sata vuotta sitten. Marsilaisten käyttämät alukset ja aseet ovat siihen verrattuina hyvin kehittyneitä. Lisäksi kirja on ollut yksi tieteiskirjallisuuden alun merkittävämpiä teoksia. Nämä selittävät luullakseni myös kirjan paikan 1001 kirjan listalla.

Maailmojen sodan kirjoittajalta on listassa vielä neljä kirjaa ja voinkin sanoa odottavani, että kirjat olisivat erilaisia, hieman koukuttavampia. Tämän kirjan myötä vahvistui myös epäillys, että tämä kirjallisuuden laji ei sovi minulle, etenkään jos kirja ei sisällä aimo annosta huumoria. Luulenkin, että en tule lähiaikoina avamaan yhtäkään tieteiskirjaa, huolimatta kirjailijasta.

54. Valkoiset hampaat - Zadie Smith

" Tunnistamattomina. Niin myös Archie putkahtaa kohta esiin. Olemme yllättäneet hänet. Hän on näet siirtymäisillään imperfektitunnelmista valoisaan futuuriin. Hän on ehkä-tätä, ehkä-tuota -vaiheessa. "
Lainaus kirjasta sivulta 27

Kirja kertoo pääasiassa kahdesta sodan yhdistämästä ystävyksestä, Archiesta ja Samadista. Tarinaan liittyy tietysti vahvasti myös näiden kahden miehen perhe, "ei-haluttu" tuttavuus erään perheen kanssa, sekä geenimanipuloitu hiiri.

Kirjan tärkeänä teemana on maahanmuuttajien elämä sekä sopeutuminen uuteen maahan. Myös uskonnolliset ja poliittiset asiat ovat paljon esillä kirjassa. Kirjaa voisi sanoa melko sivistäväksi, sillä tämän lisäksi se kertoo Intian sepoykapinasta, sekä muista historiallisista tapahtumista. Itse en välittänyt erityisesti noista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista asioista, mutta esimerkiksi historialliset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.

Koko kirja ei tietenkään pyöri näiden aiheiden ympärillä, vaan se kertoo myös nuoren ihmisen elämästä ja sen tuomista "vaikeuksista", aikuisen ja vanhemman vastuusta sekä oikeastaan koko perheen arjesta.

Smithin kerronta kieppuu nykypäivän ja menneen välillä, vaihdellen menneeseen ja taas takaisin, melko rönsyilevästi. Koko kirjan kerronta onkin hyvin vaihtelevaa, mutta ei silti sekavaa.

Olin melko innoissani alkaessani lukemaan kirjaa, en kyllä tarkalleen tiedä miksi, mutta odotin kirjalta melko paljon. Alku tuntui hitaalta ja aloin pian lukiessani odottamaan, että mielenkiintoni kirjaa kohtaan todella heräisi, mutta se ei herännyt. Arvelen, että kirjan aihe ei vain ollut oikeanlainen minulle, jonka vuoksi kirja ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Vielä on kuitenkin jäljellä Smithin toinen kirja eli Kauneudesta, joka on myös listalla. Toivottavasti kirja on minulle oikeanlainen.
Ovatko muut lukeneet jomman kumman kirjan ja mitä piditte siitä?

Ihana muffinssi tunnustus

Suuri Kiitos Sonjalle, joka lahjoitti minulle tämän syötävän suloisen muffinssin!

Ja sitten kolmeen kysymykseen, joihin tulee vastaus tässä:

Lempivärini on harmaa, vaikka se onkin hieman mitäänsanomaton. Se sopii melkein kaikkialla eikä ole liian räikeä. Toinen suosikkini on tummansininen, joka sopii myös harmaan kanssa.

Lempiruokia on monia. En osaa sanoa mitään "kunnon" ruokaa, joten ajattelen tämän koskevan kaikkea ruokaa. Lemppareitani ovat suklaa (tietysti), lakut ja jäätelö. Erityisesti Ben & Jerrysin jäätelöt.

Mieluisia matkakohteita on monia, mutta pääasiallisesti haluaisin matkustaa ympäri ja poikki Usa:ta ja mennä siellä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin!(Liian paljon valinnanvaraa)

Olisi myös mahtavaa päästä joskus matkustamaan Afrikkaan.

Muffinssi on varmasti kiertänyt jo kaikki kirjablogit ja se on jo monta kertaa syöty, mutta yhdessä ihanassa leivontablogissa en ole sitä vielä nähnyt joten lähetän tämän muffinssin crumbles for everyonen leipojille. :)

SE kirja vihdoin käsillä

Tein pienen postauksen maaliskuussa kirjasta 1001 books you must read before you die ja kyselin minkä vuoden painos kannattaisi ostaa. Sain vasta nyt, pari kuukautta postauksen jälkeen, tilattua kirjan, vaikka se olisi ollut mahdollista aiemminkin. Päädyin siis vuoden 2006 painokseen, jonka jälkeen on tullut vielä kaksi: 2008 ja 2010. Näiden vuosien listat aion kuitenkin myöhemmin katsoa netistä ja lukea ehkä joskus. Tällä hetkellä tavoitteena on kuitenkin vain tämän yhden kirjan läpi kahlaaminen.         (sekä tietysti ne 1001 kirjaa, joista koko kirja kertoo)


Kirja on järkyttävän paksu ja painaakin pari kiloa, sisältäen 960 sivua. Tässä vieressä on pieni "näyte" kirjasta eli aukeaman kirjana on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, joka lukeutuu lempikirjoihini. Sivulla on tietoa kirjailijasta, sekä tietoa kirjasta ja sen juonesta, ym. Oikealla sivulla on kuva 1940-luvun elokuvaversiosta. Mielestäni oli hyvä, että suurimmasta osasta kirjoista on jonkinlainen kuva, joko kirjan tapahtumiin liittyen (esim. kannesta) tai kuva itse kirjailijasta. Tällöin voi saada edes pienen vilkaisun kirjan maailmaan.

433. Lasikellon alla - Sylvia Plath

" Näin vuoden päivät edessäni kuin sarjan kirkkaita, valkoisia laatikoita, joita erotti toisistaan uni, kuin musta varjo. Mutta minun kohdallani nuo tasaisin välein esiintyvät varjojuovat, jotka erottivat laatikon seuraavasta, olivat äkkiä hävinneet, ja minä näin päivän ja päivän toisensa jälkeen hohtavan edessäni kuin valkoinen, leveä, loputtoman autio tie. " Lainaus kirjasta sivulta 127

Esther Greenwood on kunnianhimoinen ja menestyvä opiskelija, joka voittaa stipendin New Yorkiin kuukaudeksi. Esther saa kalliita vaatteita ja koruja, tapaa uusia ja kuuluisia ihmisiä sekä pääsee hienoihin ravintoloihin. Ensin Esther nauttiikin tästä kaikesta iloisena voitostaan, mutta pian häntä alkaa vaivaamaan masennus, joka aloittaa sairaalakierteen Estherin elämässä.

Kirjan tyyli on alusta alkaen hyvin erikoista ja hieman kritisoivaa ympärillä olevia asioita kohtaan. Alussa onkin melko vähän merkkejä masennuksesta tai ahdistuksesta, mutta jotka lisääntyvät koko ajan loppua kohden, johdattaen tilanteen itsemurhan suunnittelemiseen ja sen yrittämiseen. Kirja onkin koskettava tarina nuoresta naisesta, joka ajautuu kuin huomaamatta psyykkistä sairastumista kohti. Kirjan loppupuolella olevat kuvaukset elämästä sairaalassa ovat osittain karua luettavaa, sillä potilaille annetaan esimerkiksi shókkihoitoa sähkön avulla.

Eräs asia mikä jäi vaivaamaan kirjassa oli sen loppumistapa. Kirja tuntuu jäävän kesken. Ihan kuin joku olisi repinyt kymmenen viimeistä sivua irti ja lopettanut kirjan tahallisesti kesken. Ehkä pääasia kirjan lopussa oli kuitenkin se, että lukija saa tietää Estherin mahdollisesti parantuneen, mutta ei enempää hänen tulevaisuudestaan, joka voi olla synkkä tai valoisa. Lukija voi onnellisesti ajatella Estherin eläneen elämänsä onnellisesti vanhuuteen asti, vaikka näin ei ehkä tosiasiassa olisi.

Kuten ei olekaan. Kirja nimittäin perustuu itse kirjalijan omiin kokemuksiin. Sylvia Plathilla oli todellisuudessa psyykkisiä oneglmia koko elämänsä ajan, mutta meni siitä huolimatta Cambridgeen, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Miehen uskottomuuden takia Sylvia kuitenkin ajautui itsemurhaan. Kirja on koottu Sylvian päiväkirjojen avulla hänen miehensä ja ystävänsä toimesta. Tämä tositarina kirjan pohjana mielestäni lisää vielä enemmän kirjan surullisuutta ja koskettavuutta. Se myös jotenkin liittää kirjan tarinan lähemmin osaksi yhteiskuntaa ja ihmisiä, tehden siitä toden.

Pidin kirjasta jollain tavalla todella paljon jo heti alkusivujen jälkeen. Erityisesti pidin kirjoitustyylistä, joka oli hyvin kriittinen ja ehkä hieman alakuloinen. Kirjaa lukiessani mieleeni hiipi jopa ajatus, että kirja saattaisi nousta suoraan lempikirjojeni joukkoon. Ihan niin ei käynyt, mutta melkein kuitenkin. Kirja oli erittäin mieleenjäävä ja nousee kyllä yhdeksi hyvistä kirjoista.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille. Koskettava kirja siitä, mistä ei yleensä puhuta, mutta joka on kuitenkin aina olemassa.

24. Silmänkääntäjä - Sarah Waters

" Minä sanon niitä oppitunneiksi, mutta minua ei opeteta samalla tavalla kuin muita tyttöjä. Opin lukemaan ääneen pehmeästi ja selkeästi: minua ei opeteta laulamaan. Minulle ei opeteta lintujen eikä kukkien nimiä: sen sijaan minulle opetetaan kirjansidonnassa käytettävät nahkalaadut - esimerkiksi marokiini, russia, vasikka, chagrin, ja painopaperit - hollantilainen, kiinalainen, kirjava ja silkki... "
Lainaus kirjasta sivulta 239


Valheita, juonia, murhia, varkauksia. Kirjanpitäjäksi kasvatettu siskon tytär, kirjoja keräilevä ja vaativa eno, nuori taskuvaras, rahanperään oleva herra, salaisuuksia pitävä kasvattiäiti.. Tässä kyseinen kirja pääpiirteittäin. On mahdotonta kertoa tämän kirjan juonta, varsinkaan kun en halua paljastaa liikaa asioita juonesta, sillä se pilaisi koko lukunautinnon. Voin kuitenkin sanoa, että kirja on erittäin juonirikas ja monipuolinen, mutta ei kuitenkaan liian monimutkainen.

Kirja sisältää monia mielenkiintoisia henkilöitä, mainiten erityisesti kirjan päähenkilöt Suen ja Maudin. Toinen on orpolapsi, toinen kartanonperijä. Ja kuten arvata saattaa, kumpikin heistä elää täysin erinlaisessa maailmassa. Silti he ovat yllättävän samanlaisia. Kuten Sue ja Maud, myös muut kirjan henkilöt ovat lempeitä ja rakastavia, mutta halutessaan myös säälimättömän ankaria ja ovelia pettureita. Kirja onkin yhtä huijausta; kuka tahansa voi paljastua keneksi tahansa ja ennen luottamaasi henkilöön ei voi enää luottaa. Kaikki haluavat jotakin ja ovat valmiita satuttamaan muita tavoitteensa toteuttamiseksi.

Juoni kääntyileekin koko ajan nurinniskoin: henkilöt vaihtavat osaansa, uhrin rooli onkin olla hyökkääjä, lopulta mikään ei ole enää oikein, kaikki on muuttunut. Kirja on loppuun asti lopullisen ja järkeenkäyvän ratkaisun löytämistä, kunnes viimein, viimeisessä luvussa kaikki on selvää ja tarina voi loppua. Kuten jo aiemmin, sanoin tarinaa on silti helppo seurata ja pysyä kärryillä ilman suurempia vaikeuksia. Tarina on juonen käänteidensä takia erittäin koukuttava, vaikka alku tuntuukin etenevän madellen ja tarttuen jokaiseen yksityiskohtaan antaen hieman tylsän kuvan kirjasta. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Kirja on mielestäni hieman karu kahdella tavalla: se tuo kärjistäen esiin ihmisen todellisen luonteen kun on kyse rahasta ja toiseksi se antaa kauhistuttavan kuvan elämästä mielisairaalassa 1800-luvulla.

Minua häiritsi myös eräs kielellinen seikka kirjan suomennoksessa. Tässä esimerkki lause:
"Kasvot oli sileät mutta silmänympärykset tummat. Kädet oli paljaat. "  Eikö lauseessa kuuluisi olla olivat? Minua häiritsee suunnattomasti, että monikkojen käyttö on miten sattuu. En itsekään ole mikään kielitaituri, mutta kyseinen seikka vain pistää niin helposti silmään.

Kaiken kaikkiaan kirja on paras pitkään aikaan lukemani kirja, jossa juoni on täysin ylitse muiden. Juonen kekseliäisyys on priimaa ja kirja sopii mielestäni kaikille. Kannattaa siis lukea, jos on vain aikaa ja halua tarttua monirikkaaseen kirjaan.

508. Kärpästen herra - William Golding

" Se ei tietenkään merkitse mitään. Se on vain kuvittelua. Mutta joskus tuntuu siltä, kuin ei olisikaan itse ajamassa riistaa - vaan takaa-ajettuna, niin kuin joku hiipisi koko ajan viidakossa aivan kintereillä. "
Lainaus kirjasta sivulta 82.

Kirjan kansi onnistuu herättämään jokaisen sen ohikulkevan ihmisen huomion mustalla kannellaan. Ainakin itselleni kävi kirjastossa näin ties kuinka monta kertaa. Kuitenkin pari päivää sitten etsin tarkoituksella tämän kirjan muiden välistä. Vihdoinkin.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan - tosin aikakausi ei tule juurikaan esiin kirjassa, jos kannen tekstiä ei huomioida - ja tapahtumapaikkana toimii autio saari, jolle joukko nuoria koulupoikia päätyy lentokone tapaturman seurauksena. Saari on meren keskellä, sen keskiosaa peittää viidakko ja sitä ympäröivät vaaralliset kalliot.

Aluksi kaikki näyttää sujuvan hyvin, sillä pojat pystyvät järjestämään itselleen jopa johtajan joka ottaa ohjat käsiinsä. He pitävät yllä merkkitulta, metsästävät, keräävät hedelmiä ja rakentavat majoja. Jokin aiheuttaa kuitenkin pelkoa poikien keskuudessa ja ajaa heidät yhä epätoivoisempiin tekoihin.

Kirjan on sanottu luonnehtivan hyvin ihmisen raakuutta, tässä tapauksessa ääritilanteessa. Kirjan nuoret pojat maalaavat kasvonsa ja tällä tavoin "muuttuvat joksikin muuksi henkilöksi", jonka ei tarvitse noudattaa sääntöjä tai lakeja tai esittää sivistyksen parissa kasvanutta. Heidän on helppo piiloutua naamion taakse ja esittää villi-ihmistä joka asuu viidakossa ilman minkäänlaisia rajoja. Tämän tajutessaan tai pitäisikö sanoa tämän tapahtuessa seuraa ongelmia.

Vaikka kirjan alku vaikuttaa melko rauhalliselta, silti jo alussa voi havaita jonkinlaisia "vaaran" merkkejä, jotka tulevat viidakon tai poikajoukon taholta. Tarinan edetessä pelko poikien keskuudessa lisääntyy ja merkit tulevasta vaarasta - kylläkin vielä täysin tuntemattomasta - ovat yhä selvempiä. Voisi sanoa, että taustalla vaanii koko ajan pieni jännityksen tunne, joka lisääntyy loppua kohden. Tarina on mielestäni erittäin onnistunut kauhutarina.

Itse kirjailija sekä itse kirjalaji eli kauhukirjallisuus olivat molemmat melko tuntemattomia itselleni. Päästyäni kuitenkin alkuun lukemisessa - kuten melkein kaikissa kirjoissa - en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni. Kirjan juoni oli melko arvaamaton, eikä sitä voinut arvata etukäteen, poikkeuksena aiemmin kuulemani puheet kirjasta, jotka olivat lakkaamatta mielessäni kirjaa lukiessani. Kirjan loppupuolella tuli kuitenkin tunne, että   pian tapahtuu jotain kauheaa. Ja niin käykin lopulta, mutta jokainen halukas voi itse selvittää kirjan loppupuolen, joka on lopulta kuitenkin melko yllätyksellinen.

70. Timbuktu - Paul Auster

" Sen voi tehdä leivänpaahtimella, sen voi tehdä runolla, sen voi tehdä ojentamalla kätensä vieraalle ihmiselle. Ei ole väliä, miten sen tekee. Että maailma olisi vähän parempi paikka kuin sun tänne tullessa. Se on parasta mitä ihminen voi saada aikaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 64.

Timbuktu - kirjan nimi - ei juurikaan kerro kirjasta mitään sitä lukemattomalle. Itselleni nimestä tuli mieleen Afrikassa sijaitseva paikka, joka ei tulisi liittymään mitenkään kirjaan. Parinkymmenen sivun kuluttua selviää tarkoitus sanan takana; Timbuktu on kuoleman jälkeinen paikka Willylle.

Koko elämänsä kierrellen viettäneen Willy G. Christmasin elämä alkaa hiipua. Pitkällä matkallaan hänellä on ollut mukanaan hänen uskollinen koiransa, Mr Bones, jota uhkaa katuelämän kovuus omistajansa kuoltua. Kumppanukset lähtevätkin Baltimoreen etsimään Willyn entistä opettajaa, tarkoituksenaan lahjoittaa tälle viimeiset Willylle tärkeät asiat: Mr Bones sekä Willyn kirjoitelmat. Matkaan tulee kuitenkin odottamaton yllätys ja Mr Bones saa kohdata yksin maailman raakuuden ja ongelmat ennen kuin aurinko voi taas paistaa.

Kirja kerrottuna koiran näkökulmasta saa maailman vaikuttamaan pelottavalta ja koiran jotenkin inhimilliseltä. Kirjassa koiralle ulkomaailma on vaarallinen paikka, jossa tuntemattomat ovat uhka ja ystäviä on melkein mahdoton löytää. Ei siis ihme, että Mr Bones alkaa kaipaamaan kohti Timbuktua, jossa hänen todellinen ystävänsä on.

Kirja on helposti lähestyttävä sen erinomaisen kielensä ja soljuvan tekstinsä ansiosta. Samalla se johdattelee pohtimaan tavallisia asioita, jotka kulkevat ohitsemme päivittäin. Turvattomuutta, ystävyyttä, tuonpuoleista elämää, parannusta. Tarina etenee välillä muistojen kuvittamana kertomuksena, välillä taas todellisuuten palaten, kertoen yhtenäisen kahdesta erottamattomasta ystävyksestä. Kirja onkin surullinen, melkein kyyneleet silmiin nostattava kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, jota kuolema ei pysty katkaisemaan.

Ja sitten viimeisenä vielä maininta omasta mielipiteestäni kirjan suhteen, joka oli jo unohtua kokonaan. En ole aiemmin lukenut Austerin kirjoja, mutta kirja antaa melko positiivisen suhteen kirjailijasta ja mielelläni tutustun muuhunkin hänen tuotantoonsa. Edellisessä kappaleessa mainitsemiini asioihin nojaten voin suositella kirjaa kaikille, jotka vain haluavat kirjaan tarttua. Maailmaamullistava tai suuria pohdintoja herättävä kirja ei oikeastaan ole, mutta jotenkin sopiva kevyempi "välipala".

146. Vieraalla maalla - W.G.Sebald

" I often come out here, sanoi Kasimir-eno, it makes me feel that I am a long way away, though I never quite know from where. "
Lainaus kirjasta sivulta 108

Kirja kertoo neljä tarinaa eri henkilöistä, mutta joita kuitenkin yhdistää sama menneisyys: kaikki ovat maanpakoon joutuneita juutalaisia. Näemme heidän elämäänsä mm. Englannissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa, mutta myös muualla maailmalla. Ja lopulta näiden henkilöiden tarinat punoutuvat hiljalleen kiinni toisiinsa.

En aio kertoa kirjan neljästä enempää kuin sen, että se antaa meille pienen mahdollisuuden nähdä tuonaikaista elämää, mutta vain hetken ja kovin vähän. Etenkin kaksi ensimmäistä kertomusta jättävät taakseen varmasti paljon asioita joita ei mainita, sillä kertomukset ovat erittäin lyhyitä. Kaksi viimeistä kertomusta avaavat menneisyyden verhoa enemmän ja paljastavat paljon enemmän. Kaikissa kertomuksissa käsitellään kuitenkin aikalailla samanlaisia asioita: matkustelua, uusia maita, maanpakoa, masennusta ja jonkinlaista sanatonta kaipausta.

Kaikkien kertomuksien taustalla oli aina nähtävissä jonkinlainen surumielisyys ja masentuneisuus, joka näkyi jokaisessa kertomuksessa omalla tavallaan. Moni henkilöistä oli jäänyt kaipaamaan entisiä läheisiään tai kotiaan, tai oli muuten vain elämän runtelemana vaipunut epätoivoon, joka ei näyttänyt jättävän ikinä tilaa millekään muulle.

Kertomukset perustuvat neljän henkilön todelliseen elämään, jonka lähteinä on käytetty kirjeitä, valokuvia ja läheisten kertomuksia. Kirjan yhtenä tärkeänä osana ovatkin valokuvat, joista voi nähdä pilkahduksen jonkun menneisyydestä. Vanhat rakennukset, asiakirjat, esineet ja henkilöt, jotka ovat joskus merkinneet jollekin paljon.

Kirjan kannessakin mainitaan kirjan olevan kuin dokumentointia, mikä oli toisaalta hyvä asia ja toisaalta huono. Hyvä se oli etenkin sen takia, että se teki kirjasta hieman erikoisemman ja ehkäpä mielenkiintoisemman luettavan, mutta toisaalta hieman pitkästyttävän. Vaikka toki kirjan aihe (juutalaisten maanpako) toi siihen kiinnostavuutta. Kirja on kyllä historiasta kiinnostuille varmasti hyvä valinta.

213. Musta Dahlia - James Ellroy

"En koskaan tuntenut häntä hänen eläessään. Hän oli olemassa minulle muiden kautta, osoituksena niistä teoista, joihin hänen kuolemansa heidät ajoi."
Lainaus kirjan alusta

Vuoden 1947 tammikuussa poliisi löytää nuoren naisen ruumiin Los Angelesista. Lehdistö kiinnostuu tapauksesta erityisen paljon ja nimeääkin naisen Mustaksi dahliaksi. Murhaa alkavat tutkimaan kaksi poliisia, joille murhan selvittäminen muodustuu lopulta pakkomielteeksi.

James Ellroy loi kirjansa "Mustan Dahlian" yhdistäen piirteitä sekä äidiltään että todellisuudessa eläneeltä ja murhatulta Elizabeth Shortilta. Ellroy käsitteleekin kirjassa samalla äitinsä murhaa, jota ei koskaan selvitetty. Ellroy pitääkin kirjaansa eräänlaisena "irtipäästämisenä" äidistään ja hänen kohtalostaan.

En ole lukenut monia rikoskirjoja, mutta tämä antoi mielestäni melko hyvän kuvan niistä. Kirja on erityisen mielenkiintoinen, koska se sisältää kaksi murhaa, joiden tekijä ei ikinä paljastunut. Etenkin Elizabeth Shortin murha herätti mielenkiintoni ja kirjan luettuani etsinkin tietoa hänestä. Samoin kuin kirja on välillä hieman raaka, niin on myös Elizabeth Shortin murha todellisuudessa.

Murhaa tutkiville poliisille, mutta erityisesti Bleichertille, muodustuu pakkomielle Mustaa Dahliaa kohtaan. Tutkimusten alussa Bleichert haluaa erota koko jutun tutkimisesta, mutta lopuksi se on hänelle asia, jonka vuoksi hän menettää jopa vaimonsa. Itse en ymmärtänyt mikä Mustassa Dahliassa herätti Bleichertin kiinnostuksen tuota salaperäistä naista kohtaan tai miksi se kiehtoo häntä koko kirjan ajan.

James Ellroy osaa kirjoittaa taitavasti välillä "piilotellen" joitain asioita, jotka sitten myöhemmin tulevat vastaan ja jolloin vasta tajuaa asioiden yhteyden toisiinsa. Ellroy liittää, kirjan edetessä kohti loppuaan, kaikki pienet yksittäiset epäselviksi jääneet palaset osaksi kertomusta uskottavalla tavalla.

27. Ellei - Carol Shields

"Ellei, englanniksi unless, ilmaisee huolta. Sana lentelee kuin koiperhonen korvan ympärillä, sitä tuskin kuulee, ja silti kaikki riippuu sen henkäyksenomaisesta läsnäolosta. Unless, ellei - se on se pieni konjunktiivinen mineraali, jota ihminen kantaa taskun poimuissa. Se on aina siellä, tai sitten ei. (Jos iso S-kirjain lisätään sanaan unless, saadaan Sunless, ranskaksi Sans Soleil, joka on muuten Chris Markerin aika omituinen elokuva.)
Lainaus kirjasta sivulta 227

Reta Winters on saanut kokea elämässään vain onnea, ilman suruja tai suurempia murheita. Hänellä on rakastava aviomies, kolme ihanaa tytärtä ja kirjailijan ura edessään. Reta huomaa kuitenkin pian ettei onni voi jatkua loputtomiin, sillä hänen vanhin tyttärensä Norah katoaa äkillisesti. Norah löydetäänkin metroasemalta kerjäämässä, mutta hän ei enää suostu puhumaan kenellekään tai lähtemään paikalta. Reta alkaa selvittämään syytä Norahin käytökseen, ainoana apunaan tyttärensä kaulassa oleva pahvilappu, jossa lukee "hyvyys".

Kaikki alkaa tapahtumasta, jonka todistajaksi Norah tahtomattaan joutuu. Norah havahtuu jonkinlaiseen toiseen todellisuuteen ja päättää muuttaa elämäänsä tavalla, joka vaikuttaa koko perheeseen ja tämän kautta heidän ystäviinsä. Uskon että Norah yrittää käytöksellään toisaalta todistaa jotain itselleen, mutta myös saada itsensä ymmärtämään paremmin tapahtunutta.

Kirjassa pohditaan hyvyyttä ja sen syitä Reta Wintersin elämän kautta sekä sen rinnalla. Hyvyyden pohdinta esiintyy usein Retan keskusteluissa ystäviensä ja tuttaviensa kanssa, mutta myös hänen perhe-elämänsä keskellä. Hyvyys, jota voi löytää vain harvoin yhtä vilpittömänä, tuntuu ympäröivän Retan elämän; hänen tyttärensä asuu turvakodissa, joka on muiden ihmisten hyvyyden jälkiä ja  hänen tyttärensä kerjää rahaa antaakseen sen köyhille. Kaiken tämän keskellä Reta etsii hyvyyden lähdettä.
" -mutta mistä tuo hyvyys sai alkunsa, mikä oli tuon hyvyyden siemen, ensimmäiseksi herännyt ajatus että tarjotaan ruokaa ja suojaa tuiki tuntemattomille ihmisille? "
Lainaus kirjasta sivulta 194

 Tarina on koskettava ja ajatuksia herättävä. Se saa ajattelemaan kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa ihmisen kohtaloon ja herättää ihmisen näkemään toisen, ennen tuntemattoman puolen elämästä.

Kirja on ensimmäinen Carol Shieldsin kirjani ja sen perusteella Shieldsin teksti on mielestäni helposti lähestyttävää ja kevyttä siinä mielessä että "syvällisempien ajatusten" pohdinta on liitetty keskelle arkielämää. Näin lukijalle jää hyvä ja helppo tilaisuus tarttua muihin, vaikeampiin ajatuksiin.

901. Wildfell Hallin asukas - Anne Brönte

Helen Graham muuttaa Wildfell Halliin toiveenaan elää rauhallista ja näkymätöntä elämää ilman seuraelämää ja varsinkin ilman avioliittoa. Helen on karannut miehensä luotaan poikansa kanssa kestettyään sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta miehensä tasolta viiden vuoden ajan. Helenin suunnitelmat muuttuvat kuitenkin hänen huomatessaan lähistöllä asuvan nuoren miehen Gilbert Markhamin. Helenin eteen ajautuu ilkeitä juoruja, uusia kosijaehdokkaita sekä menneisyyden haamuja.

Helen joutuu kärsimään avioliittonsa seurauksista vielä kauan lähdettyään aviomiehensä luota, sillä hän saa naapureiltaan osakseen ansaitsematonta kylmyyttä. Helen on hyvin uskonnollinen ja velvollisuudentuntoinen vaimo, joka ei kaikista kärsimyksistäänkään huolimatta halua rikkoa lupaustaan ja mennä uudestaan naimisiin tai edes ajatella sitä. Hän tuntuukin naiselta, joka unohtaa omat tunteensa ja auttaa miestään kaikin mahdollisin tavoin. Helen on kaikin puolin 1800-luvun unelmavaimo: rakastava, anteeksiantava ja ymmärtäväinen. Valitettavasti hänen miehensä ei tätä ymmärrä (tai edes halua) ja käyttää Helenin hyvyyttä hyväkseen kuolemaansa asti.

"Yhtä hyvin voit myydä itsesi orjaksi saman tien kuin mennä naimisiin miehen kanssa josta et pidä. Jos äitisi ja veljesi ovat sinulle tylyjä, sinä voit lähteä heidän luotaan, mutta muista, että mieheesi olet iäksi sidottu." Kirjasta sivulta 376

Wildfell Hallin asukas kuvaa hyvin 1800-luvulla vallinnutta käsitystä naisen asemasta ja velvollisuuksista. Naisen päätehtävänä oli tukea miestään, huolimatta siitä että tämä ajaa itsensä täysin rappiolle. Helen Graham joutuukin kokemaan nämä velvollisuudet pohjamutia myöten; hänen miehensä paljastuu kunniattomaksi mieheksi, joka ei välitä Helenistä.


"Minä en tahtoisi riistää sinulta toiveitasi maailman suhteen, mutta omani ovat pettäneet niin monta kertaa, että minusta on tullut yhtä kylmä ja epäuskoinen toiveissani kuin kaikkein laimein kahdeksankymmenvuotias." Kirjasta sivulta 283

Tarinaa kertovat pääasiallisesti kirjeet Gilbert Markhamilta hänen ystävälleen ja siskonsa miehelle Halfordille. Gilbert kertoo kirjeissään niin ilot kuin surut, sekä lisänä otteita Helenin päiväkirjasta sekä hänen kirjeitään.

Anne Brönte seuraa kirjoissaan siskojensa Emilyn ja Charlotten jalanjälkiä: sama romanttinen ja kohua nostattava asia käsiteltävänään. Kaikki sisaruksista käsittelivät kirjoissaan rakkautta ja sen saavuttamattomuutta tai esteitä. Kirjat nostivat suurta kohua aikanaan, mutta nykyään voidaan vain ihmetellä miten sisarukset osasivat käsitellä aiheitaan niin monipuolisesti?

Kirjaa lukiessani huomasin että 1800-luvulla kirjoitetuissa romaaneissa on myös yksi yhdistävä tekijä romantiikan lisäksi ja se on henkilöiden runsaus. Luettuani kirjaa pidin välttämättömänä tehdä ajatuskartta henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan helpottaakseni lukemista. (Turvauduin tähän myös George Eliotin Middlemarchin kohdalla)

Lukiessani kirjaa minulle kävi samoin kuin lukiessani Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaania. Ensimmäiset sivut kahteensataan asti eivät herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa, mutta tarinan edetessä luin kirjan jo samana päivänä loppuun. Kirjasta jäikin erittäinen positiivinen kuva 1800-luvun romaaniksi.

78. Sputnik-rakastettuni - Haruki Murakami

"Huipun yllä kohosi karkeannäköinen kuu uhkaavan lähellä. Kova kivipallo, jonka pintaa ajan armoton kulku oli syönyt. Sen pahaenteiset varjot olivat kuin syöpäsoluja, jotka kurkottelivat tuntosarviaan elämän lämpöön. Kuunvalo tukahdutti kaikki äänet, pyyhkäisi pois kaiken merkityksen, saattoi jokaisen ajatukset sekasortoon.  " 
Lainaus kirjasta sivulta 205

Kirjan päähenkilö herra K on rakastunut opiskelutoveriinsa Sumireen, joka taas pitää tätä vain parhaana ystävänään. Sumiren rakkauden kohteeksi tuleekin seitsemäntoista vuotta vanhempi nainen, Miu. Sumire ja Miu päättävät lähteä yhdessä maailmalle ja päätyvätkin Kreikan saarelle, jossa Sumire katoaa salaperäisesti. Kuullessaan tästä herra K lähtee saarelle selvittämään katoamista yhdessä Miun kanssa.

Tarina etenee sopivaa tahtia, eikä jämähdä missään paikalleen kuten joissain kirjoissa. Aluksi tuntui kyllä hieman oudolta, että kirjassa oli liitetty filosofisia näkökulmia salapoliisi- ja rakkauskertomukseen. Tämä oltiin kuitenkin tehty niin huomaamattomasti ettei kirja tuntunut raskaalta tekstiltä. Haruki Murakamin kirjoitustyyli onkin mukaansatempaavaa ja lumoavaa. Se vie mennessään ja kuljettaa lukijaa sylissään koko kirjan läpi.

Kirja herätti pohdintoja erityisesti Sumiren kohtalon suhteen. Sumire oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, samalla tavoin kuin hänen kissansa hänen ollessaan pieni. Myös Miu oli kokenut jonkin yliluonnollisen voiman vuosia sitten ja kadottanut toisen puolen itsestään. Oliko Sumire lähtenyt etsimään Miun toista puolta ja ehkä tavoittanut sen? Kirja luo lukijan eteen palapelin, joka selviää pala kerrallaan. Tässä kirjassa pari viimeistä palaa jää kuitenkin lukijan viereen eivätkä paljasta paikkaansa tarinassa.

Kirjassa voi nähdä kaksi todellisuutta, mutta tavoittaa niistä vain toisen. Toinen jää täysin pimentoon. Tapahtumat ovat osin surrealistisia, eivätkä todellisuuden ja unen rajat ole aina erotettavissa. Pidin kirjasta juuri sen arvoituksellisuuden takia, mutta myös Murakamin kirjoitustyylin vuoksi. En ole aiemmin lukenut Murakamin kirjoja, jote n en osaa sanoa kuinka paljon kirja kuvaa hänen tyyliään, mutta ehdottomasti aion mielelläni lukea muitakin hänen teoksiaan.

Kesäkuussa luettua

Kuva on itse ottamani.

Tässä on kesäkuussa lukemiani kirjoja. Kirjoja tuli siis luettua 10 kappaletta, joka on huomattavasti enemmän kuin normalisti ehdin lukea. Nyt joukkoon mahtui myös enemmän kirjoja listan ulkopuolelta. Kumpaankin oli sama syy: loma.

John Irving: Garpin maailma
Anna Godbersen: Huumaa
Franz Kafka: Oikeusjuttu
Jane Champion & Kate Pullinger: Piano
Ian Fleming: Casino Royale
Joseph Conrad: Pimeyden sydän
Margaret Atwood: Nimeltään Grace
Toni Morrsion: Sinisimmät silmät
Michael Cunningham: Tunnit
Anna Godbersen: Juoruja

Kirjamakuni oli tässä kuussa hieman monipuolisempi sillä se sisälsi romantiikkaa, jännitystä ja syvällisempää pohdintaa. Se sisälsi myös paljon uusia kirjailijoita, joita en ole aiemmin lukenut. Hyvänä esimerkkinä Franz Kafka, joka oli kyllä täysin omanlaisensa kirjailija.

Huomasin vasta nyt että kaikki kirjat olivat ulkomaalaisia, eikä yhtään kotimaista. Tämä kuvaa kyllä 1001 kirjan listaakin, jossa on vain yksi kotimainen  kirja eli Tove Janssonin Kesäkirja.

Heinäkuulle olen varannut jo kirjastosta pari kirjaa: James Ellroyn Musta Dahlia, Anne Brönten Wildfellhallin asukas sekä kolme Virginia Woolfin kirjaa. En tiedä vielä aionko lukea kaikki Woolfin kirjat heinäkuussa, mutta lainasin kolme koska niitä ei ole oman kunnan kirjastossani, mutta sain ne onneksi muualta lainaan.

89. Tunnit - Michael Cunningham

Kirja kansi on mielestäni aivan täydellisen ihana!

" On vain tämä lohtu: on tunti silloin toinen tällöin, jona elämämme vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia ryöpsähtää auki ja suo meille kaiken mitä olemme ikinä kuvitelleet, joskin kaikki paitsi lapset (ja ehkä jopa he) tietävät että näitä tunteja seuraa väistämättä uusia, paljon synkempiä ja vaikeampia tunteja. Silti me rakastamme kaupunkia, aamua, toivomme lisää kiihkeämmin kuin mitään."
      Lainaus kirjasta sivu 234

Kirja esittelee lukijalleen kolme tarinaa: Laura Brownin rutinoituneen elämän, Clarissa Vaughanin elämän, joka on suoraan kuin kirjasta sekä Virginia Woolfin, joka yrittää kamppailla ensimmäisen kirjansa parissa.

Kaikki kolme henkilöä elävät täysin eri ajoissa ja paikoissa; Laura Brown  Los Angelesissa vuodessa 1949, Clarissa Vaughan New yorkissa 1900-luvun lopulla ja Virginia Woolf Lontoossa vuonna 1923. Silti näiden kolmen henkilöiden elämät ympäristöineen kietoutuvat toisiinsa; vaatimattoman kirjan avulla.

Laura Brown vaikuttaa täydelliselta naiselta ja vaimolta, mutta pinnan alla Laura haluaa paeta elämäänsä. Hän haluaa eroon rutiininomaisesta elämästään, eikä näe syytä miksei voisi vain jäädä sänkyyn ja uppoutua lempikirjansa maailmaan. Mielen syövereissä kotityöt kuitenkin muistuttavat itsestään eivätkä syntymäpäiväjuhlat synny itsestään. Clarissa Vaughan taas nauttii asioiden suunnittelusta ja ystäviensä auttamisesta. Hän valmisteleekin ystävänsä juhlia, joiden järjestäjänä hän mielellään toimii; ostaa kukat, suunnittelee vieraslistan ja tekee ruoat. Virginia Woolf, joka toimii yhdistävänä palasena, elää ahdistuneena Richmondissa, mutta sydämessään haaveilee Lontoosta, joka on täynnä elämää.

Kirja on lämmin ja koskettava kuvaus elämästä. Samalla traaginen kuvaus Virginia Woolfin elämästä, jota jaksottivat kauheat "päänsäryt" ja joka lopulta päättyi itsemurhaan. Sama surumielisyys esiintyy Clarissa Vaughanin elämän taustalla: ystävä joka lopulta päätyy itsemurhaan pitkän sairauden jälkeen.

Michael Cunningham on kirjoittanut kirjan tavattoman kauniilla tavalla; hän pysähtyy kuvailemaan ympärillämme olevaa kauneutta, joka niin usein jää ihmisiltä huomaamatta, ja saa näin ihmisen todella pysähtymään hetkeen. Lukija voi todella nauttia kirjan luomasta elävästä kuvasta kuin se olisi suoraan hänen edessään. Pidin kirjasta juuri Cunninghamin kirjoitustyylin takia, sekä hänen erinomaisesta ideastaan yhdistää kolmen, täysin eri ajassa eläneen, naisen elämä ja se millä tavalla he sen näkevät.

En ole lukenut Virginia Woolfin Mrs Dalloway teosta, joten olin aluksi hieman hämilläni siitä, kuinka noiden kolmen naisen elämät toisiinsa linkittyisivät. Itselläni oli arveluni juonesta ja selvitettyäni hieman Mrs Dallowayn juonta huomasin arvanneeni ihan oikein.

365. Sinisimmät silmät - Toni Morrison

Pecola on nuori tummaihoinen tyttö, joka on lähtöisin köyhästä ja halveksitusta perheestä. Pecola joutuu rotunsa takia hyljeksinnän ja kiusan kohteeksi. Hän pitää itseään rumana ja siksi hänellä onkin vain yksi unelma, joka voisi muuttaa hänen koko elämänsä. Saada sinisimmät silmät. Samanlaiset kuin Shirley Templellä. Tämä toive vaatii kuitenkin toteutuakseen suuren murhenäytelmän, joka muuttaa Pecolan elämän.

Kirja etenee Pecolan koulukaverin Claudian kertomana tarinana lapsen silmin. Osin myös kertojan kuvauksina, jotka kertovat Pecolan isän ja äidin tarinan. Pecolan isän Chollyn hajanainen lapsuus, joka päättyi liian aikaisin sekä Pecolan äidin Paulinen onneton valinta miehen suhteen. Lopulta nämä johtavatkin osin murhenäytelmään, joka koskettaa koko perhettä.

Toni Morrison tuo kirjassaan esille 1940-luvulla esiintyneen rotusyrjinnän, jonka kohteena olivat myös lapset. Samaan aikaan pieni tyttö elättelee unelmaansa keskellä toivotonta maata, jossa edes kehäkukat eivät kasva. Ympäristön halveksinta ja välttävä käytös tummaihoisia kohtaan ovat saanut aikaan tytössä haaveen saada siniset silmät ja olla vaaleaihoinen.

Kirja kertoo tarinan suurimmaksi osaksi lapsen näkökulmasta, mikä tekee siitä surullisen. Tosin siinä näkyy myös lapsen näkökulma; sinisilmäisyys. Se tuo esiin lapsen ymmärtämättömyyden todellisia asioita kohtaan, joita ei voi paeta tai kadottaa.
" -Me koetimme nähdä hänet katsomatta häntä, emmekä koskaan, koskaan menneet lähelle. Emme siksi että hän oli naurettava tai vastenmielinen tai että pelkäsimme, vaan siksi että olimme epäonnistuneet hänen suhteensa. Meidän kukkamme eivät lähteneet kasvamaan. "
Claudia ja Frieda istuttavat siemenet maahan vastapalvelukseksi siitä, että Pecolan vauva jäisi eloon. Maa ei kuitenkaan ikinä ollut kasvattanut kukkia päällään, eikä heidän toiveensakaan toteutunut.

Kirjan aihe oli aina ajankohtainen ja keskustelua herättävä. Kirja ei herättänyt minussa mitään uusia ajatuksia, mutta silti lukemisen arvoinen teos. Kirja on hyvin realistinen, mikä tekee siitä hieman rankemman luettavan.

109. Nimeltään Grace - Margaret Atwood

" Tullut hulluksi, ne sanovat, ja joskus mennyt järjiltään, niin kuin hulluus olisi suunta tai paikka johon mennään ja tullaan, tai tykkänään eri maa. Mutta kun ihminen tulee hulluksi hän ei tule mihinkään uuteen paikkaan vaan pysyy siinä missä on. Ja joku toinen menee häneen. "

16-vuotias Grace Marks tuomitaan elinkautiseen osallisuudestaan työnantajansa ja tämän rakastajattaren Nancyn murhaan. Grace siirtyy vankilasta eli kuritushuoneelta hullujenhuoneelle ja sieltä taas takaisin vankilaan. Lopulta 16 vuoden kuluttua kaupunkiin saapuu kuitenkin tohtori Simon Jordan, joka aikoo selvittää Gracen osuuden murhaan. Tehtävää vaikeuttavat kuitenkin Gracen muistinmenetykset, jotka koskevat murhailtaa sekä tohtorin omat ongelmat.

Kirja perustuu suurimmalta osin tositapahtumiin 1840-luvulle, jolloin Grace Marks todellakin vangittiin epäiltynä kaksoismurhasta yhdessä James McDermottin kanssa. Oikeus totesi, että molemmat olivat syyllisiä murhaan ja määräsi molemmille kuolemanrangaistuksen. McDermottin rangaistus toteutettiin, mutta Grace Marksin tuomio vaihdettiin elinkautiseen, sillä hänen katsottiin olevan vain osasyyllinen sekä monet tahot vaativat hänen armahdustaan. Silti Grace ehti viettää 29 vuotta vankilassa ja hullujenhuoneella, kunnes lopulta hänen armahdettiin ja  hän muutti New Yorkiin. Silti hänen elämästään armahduksen jälkeen ei tiedetä juuri mitään.

Kirjassa on pysytty totuudessa myös siinä, että kirjassa ei selviä murhasiko Grace Marks uhrit vai oliko hän vain osasyyllinen. Tai jos Grace Marks todella surmasi heidät, toimiko hän James McDermottin painostuksen alaisena? Todellisuudessakaan näihin kysymyksiin ei ole ikinä saatu vastausta.

Kirja jättää siksi melko paljon lukijan mielikuvituksen ja arvostelun varaan. Kirja antaa monia eri näkökulmia tapahtumiin, joista lukija voi itse painottaa haluamiansa asioita. Oliko kyseessä Gracen kateus hänen työnantajansa rakastajatarta kohtaan, Gracen rakkaus James McDermottia kohtaan vai jokin yliluonnollinen voima joka otti vallan Gracesta?

Itse sain kirjasta sellaisen kuvan, että Grace olisi ollut syytön. Ehkä hän olikin ollut vain nuori tyttö, joka lähti uuteen työpaikkaan Nancyn houkuttelemana, mutta joutuikin hallitsemattomaan pyörteeseen, joka vei 29 vuotta hänen elämästään. Kirja luo surullisen kuvan tavallisesta naisesta, joka sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Ehkä. . .

Minkälaisen kuvan itse saitte Nancystä ja hänen osastaan rikokseen? Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä asiasta, josta ei ole varmaa vastausta.

780. Pimeyden sydän - Joseph Conrad

" Emme voineet ymmärtää, koska olimme liian kaukana, emme voineet muistaa, koska kuljimme ensimmäisten aikojen yössä, jo menneiden aikojen, jotka ovat tuskin jälkeä jättäneet - muistoja eivät lainkaan. "

Pimeyden sydän kertoo norsunluunvälittäjästä Kurtzin elämästä, joka muuttuu hänen lähtiessään Afrikkaan toiveenaan rikastuminen ja menestyminen tämän avuttoman maan avulla. Maa ei kuitenkaan ole niin hauras kuin miltä se näyttää ja pian Kurtz huomaa olevansa syvällä maan keskellä melkeinpä hulluuden kynsissä.

"Pimeyden sydän" on täydellinen sana kuvaamaan tämän kirjan tunnelmaa. Tämän kirjan maassa kaikki  ovat pimeyden syleilyssä, josta ei ole mahdollista enää päästä pois vaan se vie kaiken mukanaan päästämättä koskaan irti. Siirtomaana toimivan Afrikan asukkaat joutuvat osaksi uusien valloittajien suunnitelmia ja huomaavat saavansa takaisin vain lisää kurjuutta. Alkuasukkaat palkataan raatamaan muiden puolesta, ilman kunnollista palkkaa tai ruokaa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi koitua heille kuolemaksi.

Pimeyden syliin joutuvat myös sinne matkustavat siirtolaiset, kuten Kurtz, jonka tarkoituksena oli rikastua Afrikassa nopeasti ja palata sitten takaisin maahansa. Kurtz jää kuitenkin alkuasukkaiden jalkoihin ja alkaa itsekin siirtyä kohti mielettömyyksiä ja suoranaista hulluutta.

Conradin kuvaus matkasta viidakon sydämeen on järisyttävä kertomus Afrikassa tapahtuvista kauheuksista. Hänen kirjoitustyylinsä on lumoava ja tarkka, joka ei jätä pienintäkään yksityiskohtaa tekstinsä ulkopuolelle. 

Kirjan luettua minulle jäi tunne kuin olisin jättänyt huomioimatta jotakin tärkeää. Luulenkin että kirja pitäisi lukea vielä uudestaan, että täydellisen kokonaiskuvan muodostuminen onnistuisi paremmin.

Jos olette lukenut kirjan, saitteko kaiken irti ensimmäiselle kerralla vai palasitteko kirjaan myöhemmin?

518. Casino Royale - Ian Fleming

Kirja kertoo varmasti kaikille tutusta James Bondista eli agentista numero 007. Bondin täytyy pelata kasinolla ja voittaa vastustajansa, terroristien joukkoon kuuluva Le Chiffre, baccarat-pöydässä. Pelin muuttuessa yhä vaarallisemmaksi, pelissä tulee kysymys elämästä ja kuolemasta.

Kirja on ensimmäinen Ian Flemingin kirjoittama James Bond-sarjan kirja. En ole lukenut aiemmin mitään hänen kirjoittamistaan kirjoista, sillä jännitys-osaston kirjat eivät yleensä kuulu vakiolukemisiini. En ole myöskään ikinä katsonut James Bond elokuvia. Kirja tulikin luettua suurimmaksi osaksi listan takia.

Kirja on lyhyt ja helppolukuinen, vain parisataa sivua ja nekin sujahtavat nopeasti. Tarina on luotu käyttämällä erinomaista mielikuvitusta ja tietoja eri asioista. Kirja on jännittävä, mutta melko lailla kaavan mukaan etenevä tarina. Aluksi Bond saa tehtävän, jota hän lähtee suorittamaan, tulee ongelmia ja lisää ongelmia, mutta lopulta James Bond kuitenkin selviytyy tilanteesta kuin tilanteesta. Poikkeuksena tästä oli kuitenkin loppu, jossa oli hieman yllättävä käänne.

Oli mukavaa lukea välillä jotain täysin erinlaista, eikä kuulu samaan kategoriaan kuin suurin osa tähän asti lukemistani kirjoista. Kirja ei tehnyt mitenkään erikoista vaikutusta, eikä siitä jäänyt mitään "kohokohtaa" mieleen. Kirjaa sopii varmaan erinomaisesti jännityksen ystäville, mutta muille se saattaa jäädä yhtenä kirjana muiden joukkoon, kuten minulle.

701. Franz Kafka - Oikeusjuttu

Oikeusjuttu kertoo tavallisesta pankkiirista herra K:sta, joka eräänä aamuna herää saaden heti kuulla olevansa syytetty. Ei syyttäjä eikä sen enempää syytettykään tiedä mitä syytös koskee. Herra K. yrittää päästä voitolle näistä syytöksistä, joita yhteiskunnasta erinnäinen oikeuslaitos häntä syyttää. Päätökseen voidaan vaikuttaa vaikutusvaltaisten ihmisten ja rahan avulla sillä mikään ei tässä laitoksessa toimi oikean laitoksen tavoin.

Kafkan kirjoitustyyli ja sen myötä kirjat eroavat melko paljon kirjoista joita olen aiemmin lukenut. Kafkan tyylin pohjalta onkin syntynyt uusi suuntaus, kafkamaisuus.

Oikeusjutun juoni kuulostaa melko tavalliselta ja helposti ymmärrettävältä, mutta juonen takaa paljastuu monia erikoisisa asioita. Kenelläkään ei ole tietoa herra K:n tekemästä rikoksesta, oikeuslaitoksella on täysin omat tapansa toimia ja sen johtajia ei näytä olevan mahdollista tavata, kukaan oikeuslaitoksen työntekijöistä ei näytä välittävän laitoksen toiminnasta, eivätkä asianajajat tunnu tekevän mitään kansalaisten auttamiseksi. Kaikki tuntuu olevan täysin päälaellaan. Koko kirja onkin kuin unta, osa suurta painajaista.

Kirjan erikoisen lähtötilanteen ja etenemisen yhä oudompaan suuntaan onkin ehkä tarkoitus tuoda esiin yhteiskuntamme "heikkoja pisteitä". Kirja kertoo voimakkaan yhteiskunnan vaikutuksesta yhteen yksittäiseen henkilöön, joka on voimaton suurten voimien alla. Tämän henkilön kohtalo saattaa olla ennaltamäärätty tai hänen onnensa käsissä. Useimmiten, kuten tässäkin kirjassa tämän henkilön, jo melkein ennalta-arvattava taistelu, valuu täysin hukkaan ja ihminen jää yhteiskunnan (oikeuslaitoksen) jalkoihin. Yhteiskunta on todistanut jälleen kerran mahtinsa.

Kuten jo aiemmin mainitsin kirja on melko erikoinen. Kirjaa lukiessa tuntui välillä puuduttavalta lukea tekstiä, joka oli niin outoa ja nurinkurista. Kirja etenee oudolla tavalla ja oikeastaan viimeinen luku herätti mielenkiinnon tulevia tapahtumia kohtaan. En erityisesti pitänyt kirjasta, ehkä sen liian vaikeaselkoisen juonen tai tälläisiin kirjoihin tottumattomuuteni takia, mutta viimeisessä luvussa kerrottu tarina oli jollain tavalla mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia.

303. Garpin maailma - John Irving

" -Garp kirjoitti: " Minä en välitä palloista. Pallo on este urheilijan ja hänen lajinsa välillä. Samalla lailla tunkevat jääkiekot ja sulkapallot - ja luistimet ja sukset - urheilijan ja maanpinnan väliin. Ja kun urheilija vielä kamppailun tuoksinnassa tarttuu kättä pidempään, tennismailaan tai krikettimailaan tai hockeymailaan, niin koko liikkeen puhtaus, voima ja tarkkuus on mennyttä."

Lukiessani kirjaa taitoin kyseisen kohdan sisältävän sivun reunan, sillä halusin palata siihen myöhemmin. Kohta oli minusta jotenkin huvittava, sillä se toi mieleeni Garpin ja hänen kirjoitustyönsä. Ajattelin kaiken Garpin kirjoitustyötä häiritsevän olevan "pallo tai mikä tahansa liikuntaväline", joka aina häiritsi Garpin kirjoittamista kuten kirjassa usein huomautettiin.

Kirja seuraa Garpin elämänvaiheita syntymästä kuolemaan. Garpin äiti Jenny on kuuluisa kirjailija ja hänestä muodostuu kirjansa myötä feministien johtaja. Garp seuraa äitinsä jalanjälkiä ja ryhtyy myös itse kirjailijaksi. Garpista muodostuu elämänsä varrella myös aviomies, isä, "kotikatunsa juoksija" sekä monien vihaama henkilö, mutta myös rakastettu persoona.

Kirjaa voisi sanoa vähintäänkin kirjavaksi niin juonensa kuin henkilöidensäkin puolesta. Tarinan edetessä esiin tulee yhä uusia yllätyksiä, joista ei näy olevan loppua. Kirja ottaa esiin monia "elämän kipupisteitä" kuten uskottomuuden, sukupuolenvaihdoksen ja julkisen ampumatapauksen. Kirjaa voisikin luonnehtia osilta jopa hieman raa'aksi, mutta silti todellista elämää kuvaavaksi. Joskus kirja sai kauhistumaan ja miettimään asioita, joskus taas kirja loi koomisen vaikutelman.

Tarinaan tulee mukaan niin monia eri henkilöitä ja tapahtumia, että on pakko huomauttaa Irvingin erinomaisesta yhteenliitoksesta jolla hän on saanut luotua yhtenäisen verkon kaiken välille. Kirjassa puhutaan niin feminismistä ja painista kuin myös elämän rikkonaisuudesta ja petollisuudesta, mutta silti kertomus on yhtenäinen.

Pidin kirjasta sen vaihtelevuuden takia. Kirjaa voisikin luonnehtia pitkästyttävän kirjan täydelliseksi vastakohdaksi. Kirjasta löytyy varmasti jotain mielenkiintoista jokaiselle, eikä jätä ketään kylmäksi.

876. Suuria odotuksia - Charles Dickens

" Sitä mukaa kuin olin tottunut odotuksiini, olin huomaamattani alkanut tarkkailla niiden vaikutusta itseeni ja ympärilläni oleviin ihmisiin. Niiden vaikutuksen oman luonteeseeni salasin itseltäni niin tarkoin kuin suinkin, mutta tiesin oikein hyvin, ettei se suinkaan ollut hyvä. "

Suuret odotukset kohdistuvat pieneen ja viattomaan orpolapseen Pippiin, kun hän yllätten saa osakseen suurta ystävällisyyttä tuntemattomalta hyväntekijältä. Pipin elämä muuttuukin täysin, kun hän muuttaa Lontooseen ja tutustuu siellä uusiin ihmisiin. Pip ei enää muistele entistä elämäänsä sisarensa ja tämän miehen Joen luona, vaan nauttii uudesta elämästään. Pip tulee kuitenkin pian huomaamaan tuhlaavaisen elämänsä seuraukset.

Pip tuntuu olevan "täysin hukassa" kirjan alussa, eikä näe itselleen edes mitään muuta kohtaloa kuin sepän työn asuinpaikallaan. Hänen eteensä ilmestyy kuitenkin yllättäen tilaisuus paeta tylsää tulevaisuuttaan. Ja on sanomattakin selvää, että nuori orpopoika valitsee tälläisen tilaisuuden. Hänen omasta valinnastaan huolimatta Pip tuntuu olevan muiden kuljetettavana koko elämänsä ajan. Pip tuntuu täyttävän koko nuoruutensa ajan jonkun muun odotuksia, eikä ajattelevan itse omia odotuksiaan itseään kohtaan. Hänen tehtävänsä on ainoastaan täyttää hyväntekijänsä tahto, edes tuntematta tätä tai tämän tarkoituksen syitä. Kertomus on Charles Dickensille perinteinen kasvukertomus, jonka lopuksi Pip oppii itsestään parin päivän aikana enemmän kuin koko muun elämänsä.

"Suuria odotuksia" on ehkä oikea sana kuvaamaan mielikuvaa, joka minulla oli alkaessani lukemaan kirjaa. Odotin siltä paljon, mutta minulle kävi samoin kuin Pipin näkiessä oman hyväntekijänsä, toisin sanoen kirjan alku oli pettymys ja odotin siltä enemmän. Loppua kohti juoni tiivistyi yhteen ja ansaitsee kyllä maininnan. Kirjan lopussa Pip tajuaa omien tekojensa seuraukset ja kuinka vieraantunut hän on parhaasta ystävästään Joesta.

"Haluamatta olla tungettelija olen lähtenyt pois sillä olet jälleen terve rakas Pip ja tulet toimeen paremmin ilman Joea." Kirje ei näin luettuna ole erikoinen eikä koskettava, mutta liitettyään siihen koko tarinan, sen merkityksen ymmärtää.

Puhdistus - Sofi Oksanen

Luin Puhdistuksen oikeastaan sattumalta, sillä se ei kuulu 1001 kirjan listaan. Se vain sattui sopivasti tielleni ja vei mennessään ensimmäisestä sivusta alkaen.

Puhdistus kertoo virolaisesta Aliidesta, joka elää melko normaalia elämää juuri itsenäistyneessä Virossa. Eräänä päivänä hän kuitenkin löytää puutarhastaan jotain odottamatonta: huonokuntoisen ja rähjäisen näköisen nainen ilman kenkiä. Aliide päättää huolehtia hänestä hieman epäröiden. Naisen nimi on Zara, Berliinistä Viroon ajautunut ilotyttö. Tuttavuuden alku on hidas ja epäröivä, mutta pian heidän tarinansa kietoutuvat yhteen peruuttamattomasti.

Puhdistukseen oli erittäin helppo tarttua ja alkaa lukemaan, sillä kuka nyt ei olisi kuullut siitä. Haluamattaankin kuulee mielipiteitä ja arvioita Finlandia-palkinnon voittaneesta ja muutenkin suositusta kirjasta, ennen kuin ehtii itse edes koskea koko kirjaan. Kirjan luettuani, oma mielipiteeni on että kirja on saamansa julkisuuden ansainnut. Sofi Oksanen on kirjoittanut kirjan suorastaan mestarillisen taidokkaasti. Ainut asia, mikä hämmensi kirjassa oli viimeiset parikymmentä sivua, missä on raportteja. Osa oli ihan ymmärrettäviä, osa taas meni vähän yli.

Surullisinta kirjassa oli Aliide Truun elämä, sillä hänellä ei tuntunut olevan mitään pysyvää. Hänen löytämänsä mies vietiin hänen silmiensa edestä vieläpä hänen siskonsa toimesta. Hän joutui katselemaan sivusta siskonsa onnea, vaikka olisi itse voinut olla hänen tilallaan. Hänen piti huolehtia siskonsa miehestä Hanssista, eikä mies edes ikinä kunnolla kiittänyt Aliidea. Aliide yritti sietää miestään, vaikka sydämessään kaipasi aina Hanssia.  Aliide joutui keskelle Zaran menneisyyttä, mutta jäikin lopulta yksin taloon, aivan samalla tavoin kuin alussakin. Kaikki tapahtumat tuntuivat vain lipuvan Aliiden ohi, eikä mikään vaikuttanut häneen.

52. Paholainen ja neiti Prym - Paulo Coelho

" Vanhus ei polttanut eikä juonut ja sanoi voivansa sen vuoksi paljon paremmin, mutta kuuli kuinka kuolemanpelko kuiski kuin tuuli hänen korvissaan. Pariskunta juoksi ohi hymysuin rantaan iskeytyvät aallot jaloissa roiskuen, mutta tunsi sisimmässään kauhua joka kertoi että heistä tulisi vanhoja, ikävystyttäviä, raihnaisia.Auringon paahtama mies pysäytti veneensä kaikkien edessä ja heilautti kättään hymyilleen, mutta tunsi kauhua ajatellessaan, että saattaisi menettää hetkessä rahansa. -Kaikki ovat peloissaan: sinä et ole yksin. "

Kirja kertoo pienestä Visconsin kylästä, johon saapuu eräänä päivänä muukalainen mukanaan 11 kultaharkkoa. Pahaa aavistamatta kylä ottaa miehen ystävällisesti vastaan, mutta joutuukin lopulta mukaan ovelaan juoneen. Kylä kohtaa suuren päätökse, jonka seurauksena kylä voi nousta suureksi ja vauraaksi tai jäädä pieneksi ja köyhäksi paikaksi.

Paulo Coelho on saavuttanut kirjailijana todella suuren suosion, mutta kaikki eivät tunnu lukeutuvan hänen lukijoihinsa. Coelho onkin mielestäni melko kiistelty kirjailija. Itse olen lukenut tämän kirjan lisäksi Veronika päättää kuolla sekä Alkemistin. Itse en pitänyt Alkemististä, mutta kahdesta muusta kirjasta kylläkin. Alkemistin "suurenmoisuutta" en ymmärtänyt, sillä kirja ei mielestäni ollut mitenkään erikoinen. Kahdessa muussa kirjassa Coelho kirjoittaa niin olennaisista asioista, että lukemisen aikana minulle tulee aina tunne, että tähän olen törmännyt ennenkin arkielämässä.

Ymmärrän myös kannan, jossa Coelhosta ei pidetä hänen "viisauksiensa" takia, sillä joskus ne vaikuttavat vain niin teennäisiltä. Olen itsekin törmännyt kyseiseen ominaisuuteen, ja se tuntuu aina hieman karkottavan lukijan hetkeksi kirjan parista.