790. Maailmojen sota - H.G.Wells

" Ihminen on maksanut perintöoikeutensa tähän maahan biljoonan kuolleen hinnalla, eikä yksikään valloittaja pysty sitä häneltä riistämään; se pysyy hänen omanaan vaikka marsilaiset olisivat kymmenen kertaa mahtavampia kuin ne ovat. Sillä ihmiset eivät sen paremmin elä kuin kuolekaan turhaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 209

Maailmojen sota on H.G.Wellsin kirjoittama tieteisromaani, joka ilmestyi vuonna1898. Kirja kertoo marsilaisten hyökkäyksestä Maahan erikoisine aluksineen ja aseineen. Marsilaiset etenevät salamyhkäisesti maaseudulta kohti pääkaupunkia Lontoota, tuhoten kaiken tielleen sattuvan.

Tarinaa kertoo kirjan päähenkilö, joka joutuu osalliseksi marsilaisten hyökkäystä heti alusta loppuun asti, välillä paeten ja välillä piiloutuen.

Kirja on vasta toinen lukemani tieteiskirja, joten en voi vertailla kirjaa muuhun kuin lukemaani Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille kirjaan. Pidin enemmän Adamsin kirjasta, joka sisälsi paljon nurinkurisia asioita ja keksintöjä, hyvää huumoria ja piti mielenkiinnon yllä. Maailmojen sota ei täyttänyt näistä juuri mitään. Huomasinkin, että lukemisen jatkaminen oli aina vähän nihkeää ja kirja tuntui etenevän hitaasti, huolimatta siitä että se sisältää vain hieman yli 200 sivua.

H.G.Wellsiä täytyy kyllä ylistää hänen luomastaan juonesta ja marsilaisten ominaisuuksista kirjassa. Huomauttaen, että kirjahan on kirjoitettu jo 1898, yli sata vuotta sitten. Marsilaisten käyttämät alukset ja aseet ovat siihen verrattuina hyvin kehittyneitä. Lisäksi kirja on ollut yksi tieteiskirjallisuuden alun merkittävämpiä teoksia. Nämä selittävät luullakseni myös kirjan paikan 1001 kirjan listalla.

Maailmojen sodan kirjoittajalta on listassa vielä neljä kirjaa ja voinkin sanoa odottavani, että kirjat olisivat erilaisia, hieman koukuttavampia. Tämän kirjan myötä vahvistui myös epäillys, että tämä kirjallisuuden laji ei sovi minulle, etenkään jos kirja ei sisällä aimo annosta huumoria. Luulenkin, että en tule lähiaikoina avamaan yhtäkään tieteiskirjaa, huolimatta kirjailijasta.

901. Wildfell Hallin asukas - Anne Brönte

Helen Graham muuttaa Wildfell Halliin toiveenaan elää rauhallista ja näkymätöntä elämää ilman seuraelämää ja varsinkin ilman avioliittoa. Helen on karannut miehensä luotaan poikansa kanssa kestettyään sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta miehensä tasolta viiden vuoden ajan. Helenin suunnitelmat muuttuvat kuitenkin hänen huomatessaan lähistöllä asuvan nuoren miehen Gilbert Markhamin. Helenin eteen ajautuu ilkeitä juoruja, uusia kosijaehdokkaita sekä menneisyyden haamuja.

Helen joutuu kärsimään avioliittonsa seurauksista vielä kauan lähdettyään aviomiehensä luota, sillä hän saa naapureiltaan osakseen ansaitsematonta kylmyyttä. Helen on hyvin uskonnollinen ja velvollisuudentuntoinen vaimo, joka ei kaikista kärsimyksistäänkään huolimatta halua rikkoa lupaustaan ja mennä uudestaan naimisiin tai edes ajatella sitä. Hän tuntuukin naiselta, joka unohtaa omat tunteensa ja auttaa miestään kaikin mahdollisin tavoin. Helen on kaikin puolin 1800-luvun unelmavaimo: rakastava, anteeksiantava ja ymmärtäväinen. Valitettavasti hänen miehensä ei tätä ymmärrä (tai edes halua) ja käyttää Helenin hyvyyttä hyväkseen kuolemaansa asti.

"Yhtä hyvin voit myydä itsesi orjaksi saman tien kuin mennä naimisiin miehen kanssa josta et pidä. Jos äitisi ja veljesi ovat sinulle tylyjä, sinä voit lähteä heidän luotaan, mutta muista, että mieheesi olet iäksi sidottu." Kirjasta sivulta 376

Wildfell Hallin asukas kuvaa hyvin 1800-luvulla vallinnutta käsitystä naisen asemasta ja velvollisuuksista. Naisen päätehtävänä oli tukea miestään, huolimatta siitä että tämä ajaa itsensä täysin rappiolle. Helen Graham joutuukin kokemaan nämä velvollisuudet pohjamutia myöten; hänen miehensä paljastuu kunniattomaksi mieheksi, joka ei välitä Helenistä.


"Minä en tahtoisi riistää sinulta toiveitasi maailman suhteen, mutta omani ovat pettäneet niin monta kertaa, että minusta on tullut yhtä kylmä ja epäuskoinen toiveissani kuin kaikkein laimein kahdeksankymmenvuotias." Kirjasta sivulta 283

Tarinaa kertovat pääasiallisesti kirjeet Gilbert Markhamilta hänen ystävälleen ja siskonsa miehelle Halfordille. Gilbert kertoo kirjeissään niin ilot kuin surut, sekä lisänä otteita Helenin päiväkirjasta sekä hänen kirjeitään.

Anne Brönte seuraa kirjoissaan siskojensa Emilyn ja Charlotten jalanjälkiä: sama romanttinen ja kohua nostattava asia käsiteltävänään. Kaikki sisaruksista käsittelivät kirjoissaan rakkautta ja sen saavuttamattomuutta tai esteitä. Kirjat nostivat suurta kohua aikanaan, mutta nykyään voidaan vain ihmetellä miten sisarukset osasivat käsitellä aiheitaan niin monipuolisesti?

Kirjaa lukiessani huomasin että 1800-luvulla kirjoitetuissa romaaneissa on myös yksi yhdistävä tekijä romantiikan lisäksi ja se on henkilöiden runsaus. Luettuani kirjaa pidin välttämättömänä tehdä ajatuskartta henkilöistä ja heidän välisistä suhteistaan helpottaakseni lukemista. (Turvauduin tähän myös George Eliotin Middlemarchin kohdalla)

Lukiessani kirjaa minulle kävi samoin kuin lukiessani Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaania. Ensimmäiset sivut kahteensataan asti eivät herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa, mutta tarinan edetessä luin kirjan jo samana päivänä loppuun. Kirjasta jäikin erittäinen positiivinen kuva 1800-luvun romaaniksi.

109. Nimeltään Grace - Margaret Atwood

" Tullut hulluksi, ne sanovat, ja joskus mennyt järjiltään, niin kuin hulluus olisi suunta tai paikka johon mennään ja tullaan, tai tykkänään eri maa. Mutta kun ihminen tulee hulluksi hän ei tule mihinkään uuteen paikkaan vaan pysyy siinä missä on. Ja joku toinen menee häneen. "

16-vuotias Grace Marks tuomitaan elinkautiseen osallisuudestaan työnantajansa ja tämän rakastajattaren Nancyn murhaan. Grace siirtyy vankilasta eli kuritushuoneelta hullujenhuoneelle ja sieltä taas takaisin vankilaan. Lopulta 16 vuoden kuluttua kaupunkiin saapuu kuitenkin tohtori Simon Jordan, joka aikoo selvittää Gracen osuuden murhaan. Tehtävää vaikeuttavat kuitenkin Gracen muistinmenetykset, jotka koskevat murhailtaa sekä tohtorin omat ongelmat.

Kirja perustuu suurimmalta osin tositapahtumiin 1840-luvulle, jolloin Grace Marks todellakin vangittiin epäiltynä kaksoismurhasta yhdessä James McDermottin kanssa. Oikeus totesi, että molemmat olivat syyllisiä murhaan ja määräsi molemmille kuolemanrangaistuksen. McDermottin rangaistus toteutettiin, mutta Grace Marksin tuomio vaihdettiin elinkautiseen, sillä hänen katsottiin olevan vain osasyyllinen sekä monet tahot vaativat hänen armahdustaan. Silti Grace ehti viettää 29 vuotta vankilassa ja hullujenhuoneella, kunnes lopulta hänen armahdettiin ja  hän muutti New Yorkiin. Silti hänen elämästään armahduksen jälkeen ei tiedetä juuri mitään.

Kirjassa on pysytty totuudessa myös siinä, että kirjassa ei selviä murhasiko Grace Marks uhrit vai oliko hän vain osasyyllinen. Tai jos Grace Marks todella surmasi heidät, toimiko hän James McDermottin painostuksen alaisena? Todellisuudessakaan näihin kysymyksiin ei ole ikinä saatu vastausta.

Kirja jättää siksi melko paljon lukijan mielikuvituksen ja arvostelun varaan. Kirja antaa monia eri näkökulmia tapahtumiin, joista lukija voi itse painottaa haluamiansa asioita. Oliko kyseessä Gracen kateus hänen työnantajansa rakastajatarta kohtaan, Gracen rakkaus James McDermottia kohtaan vai jokin yliluonnollinen voima joka otti vallan Gracesta?

Itse sain kirjasta sellaisen kuvan, että Grace olisi ollut syytön. Ehkä hän olikin ollut vain nuori tyttö, joka lähti uuteen työpaikkaan Nancyn houkuttelemana, mutta joutuikin hallitsemattomaan pyörteeseen, joka vei 29 vuotta hänen elämästään. Kirja luo surullisen kuvan tavallisesta naisesta, joka sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Ehkä. . .

Minkälaisen kuvan itse saitte Nancystä ja hänen osastaan rikokseen? Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä asiasta, josta ei ole varmaa vastausta.

876. Suuria odotuksia - Charles Dickens

" Sitä mukaa kuin olin tottunut odotuksiini, olin huomaamattani alkanut tarkkailla niiden vaikutusta itseeni ja ympärilläni oleviin ihmisiin. Niiden vaikutuksen oman luonteeseeni salasin itseltäni niin tarkoin kuin suinkin, mutta tiesin oikein hyvin, ettei se suinkaan ollut hyvä. "

Suuret odotukset kohdistuvat pieneen ja viattomaan orpolapseen Pippiin, kun hän yllätten saa osakseen suurta ystävällisyyttä tuntemattomalta hyväntekijältä. Pipin elämä muuttuukin täysin, kun hän muuttaa Lontooseen ja tutustuu siellä uusiin ihmisiin. Pip ei enää muistele entistä elämäänsä sisarensa ja tämän miehen Joen luona, vaan nauttii uudesta elämästään. Pip tulee kuitenkin pian huomaamaan tuhlaavaisen elämänsä seuraukset.

Pip tuntuu olevan "täysin hukassa" kirjan alussa, eikä näe itselleen edes mitään muuta kohtaloa kuin sepän työn asuinpaikallaan. Hänen eteensä ilmestyy kuitenkin yllättäen tilaisuus paeta tylsää tulevaisuuttaan. Ja on sanomattakin selvää, että nuori orpopoika valitsee tälläisen tilaisuuden. Hänen omasta valinnastaan huolimatta Pip tuntuu olevan muiden kuljetettavana koko elämänsä ajan. Pip tuntuu täyttävän koko nuoruutensa ajan jonkun muun odotuksia, eikä ajattelevan itse omia odotuksiaan itseään kohtaan. Hänen tehtävänsä on ainoastaan täyttää hyväntekijänsä tahto, edes tuntematta tätä tai tämän tarkoituksen syitä. Kertomus on Charles Dickensille perinteinen kasvukertomus, jonka lopuksi Pip oppii itsestään parin päivän aikana enemmän kuin koko muun elämänsä.

"Suuria odotuksia" on ehkä oikea sana kuvaamaan mielikuvaa, joka minulla oli alkaessani lukemaan kirjaa. Odotin siltä paljon, mutta minulle kävi samoin kuin Pipin näkiessä oman hyväntekijänsä, toisin sanoen kirjan alku oli pettymys ja odotin siltä enemmän. Loppua kohti juoni tiivistyi yhteen ja ansaitsee kyllä maininnan. Kirjan lopussa Pip tajuaa omien tekojensa seuraukset ja kuinka vieraantunut hän on parhaasta ystävästään Joesta.

"Haluamatta olla tungettelija olen lähtenyt pois sillä olet jälleen terve rakas Pip ja tulet toimeen paremmin ilman Joea." Kirje ei näin luettuna ole erikoinen eikä koskettava, mutta liitettyään siihen koko tarinan, sen merkityksen ymmärtää.

853. Middlemarch - George Eliot

" Selittää! Pyytäkää miestä selittämään, kuinka hän putosi helvettiin! Selittää, että asetan hänet etusijalle! En ole milloinkaan asettanut häntä etusijalle sen paremmin kuin hengittämistä. Minulle ei ole olemassa ketään muuta naista kuin hän. Koskettaisin mieluummin hänen kuollutta kättään kuin koskettaisin ketään elävää naista. "

Middlemarch kietoo yhteen monien erilaisten ihmisten ilot ja surut. Päähenkilö Dorothy on kapinallinen nuori nainen, joka päätyy naimisiin vanhan Casaubonin kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan täysin vastaa Dorothyn odotuksia, mutta kuuliaana naisena hän yrittää auttaa parhaansa mukaan aviomiestään. Casaubonin kuoleman jälkeen Dorothyn elämään ilmestyy kuitenkin uusi ihastus, jonka seurauksena hänen elämänsa suunta muuttuu täysin. Samaan aikaan Tohtori Lydgate huomaa kauniin Rosamundin ja pahaa aavistamatta menee tämän kanssa naimisiin. Onnea ei kuitenkaan kestä kauan, sillä Lydgate velkaantuu ja joutuu ongelmiin, eikä hänen vaimonsa aio tukea miestään. Ympäri Middlemarchia ihmiset joutuvat valintojen eteen, kukin selviten omalla tavallaan.

Middlemarch on mielestäni tyypillinen 1800-luvun romaani, jonka aiheet sivuavat samoja aiheita kuin esimerkiksi Jane Austenin romaanit. Pääteemana on saavuttamaton rakkaus, joka ilmenee pieninä keskinäisinä hetkinä, katseina tai hymyinä. Kirjan edetessä esteet kuitenkin alkavat väistymään ja yhteiselämä alkaa näyttää todennäköiseltä. Kirjan lopussa parit lopulta saavatkin toisensa, mutta tästä yhteisonnesta ja -elämästä kerrotaan kuitenkin hyvin vähän. Ehkä lukijan on itse tarkoitus luoda oma mielikuvansa kirjan lopusta.

Kiinnitin huomiota kirjassa erityisesti sen monenlaisiin naishahmoihin. Päähenkilö Dorothy halusi aina toimia muiden parhaaksi ja oppia samalla mahdollisimman paljon hyödyllisiä taitoja. Rosamund taas oli hyvin itsekäs ja lapsenmielinen, eikä pyrkinyt auttamaan lähimmäisiään (ei edes miestään) kun tämä olisi tarvinnut vaimonsa täyden tuen. Melko vähän kirjassa esiintynyt Rouva Bulstrode (Harriet) oli yksi lempihenkilöistäni, sillä hän oli rehellinen ja hyväsydäminen. Kun Harriet oli kuullut asioita miehensä menneisyydestä, hän ei pelännyt kohdata näitä asioita, vaan tarvitsi hetken itselleen ymmärtääkseen asian, ja palasi sen jälkeen miehensä rinnalle melkeinpä täysin luottavaisena.

Kaiken kaikkiaan Middlemarch on romaani, josta ei puutu sydänsuruja ja rakkautta. Jos Jane Austenin kirjat ovat lähellä sydäntä, niin suosittelen ehdottomasti myös tämän kirjan lukemista. Odotan myös innolla George Eliotin Mylly joen ranalla lukemista.