54. Valkoiset hampaat - Zadie Smith

" Tunnistamattomina. Niin myös Archie putkahtaa kohta esiin. Olemme yllättäneet hänet. Hän on näet siirtymäisillään imperfektitunnelmista valoisaan futuuriin. Hän on ehkä-tätä, ehkä-tuota -vaiheessa. "
Lainaus kirjasta sivulta 27

Kirja kertoo pääasiassa kahdesta sodan yhdistämästä ystävyksestä, Archiesta ja Samadista. Tarinaan liittyy tietysti vahvasti myös näiden kahden miehen perhe, "ei-haluttu" tuttavuus erään perheen kanssa, sekä geenimanipuloitu hiiri.

Kirjan tärkeänä teemana on maahanmuuttajien elämä sekä sopeutuminen uuteen maahan. Myös uskonnolliset ja poliittiset asiat ovat paljon esillä kirjassa. Kirjaa voisi sanoa melko sivistäväksi, sillä tämän lisäksi se kertoo Intian sepoykapinasta, sekä muista historiallisista tapahtumista. Itse en välittänyt erityisesti noista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista asioista, mutta esimerkiksi historialliset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.

Koko kirja ei tietenkään pyöri näiden aiheiden ympärillä, vaan se kertoo myös nuoren ihmisen elämästä ja sen tuomista "vaikeuksista", aikuisen ja vanhemman vastuusta sekä oikeastaan koko perheen arjesta.

Smithin kerronta kieppuu nykypäivän ja menneen välillä, vaihdellen menneeseen ja taas takaisin, melko rönsyilevästi. Koko kirjan kerronta onkin hyvin vaihtelevaa, mutta ei silti sekavaa.

Olin melko innoissani alkaessani lukemaan kirjaa, en kyllä tarkalleen tiedä miksi, mutta odotin kirjalta melko paljon. Alku tuntui hitaalta ja aloin pian lukiessani odottamaan, että mielenkiintoni kirjaa kohtaan todella heräisi, mutta se ei herännyt. Arvelen, että kirjan aihe ei vain ollut oikeanlainen minulle, jonka vuoksi kirja ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Vielä on kuitenkin jäljellä Smithin toinen kirja eli Kauneudesta, joka on myös listalla. Toivottavasti kirja on minulle oikeanlainen.
Ovatko muut lukeneet jomman kumman kirjan ja mitä piditte siitä?

780. Pimeyden sydän - Joseph Conrad

" Emme voineet ymmärtää, koska olimme liian kaukana, emme voineet muistaa, koska kuljimme ensimmäisten aikojen yössä, jo menneiden aikojen, jotka ovat tuskin jälkeä jättäneet - muistoja eivät lainkaan. "

Pimeyden sydän kertoo norsunluunvälittäjästä Kurtzin elämästä, joka muuttuu hänen lähtiessään Afrikkaan toiveenaan rikastuminen ja menestyminen tämän avuttoman maan avulla. Maa ei kuitenkaan ole niin hauras kuin miltä se näyttää ja pian Kurtz huomaa olevansa syvällä maan keskellä melkeinpä hulluuden kynsissä.

"Pimeyden sydän" on täydellinen sana kuvaamaan tämän kirjan tunnelmaa. Tämän kirjan maassa kaikki  ovat pimeyden syleilyssä, josta ei ole mahdollista enää päästä pois vaan se vie kaiken mukanaan päästämättä koskaan irti. Siirtomaana toimivan Afrikan asukkaat joutuvat osaksi uusien valloittajien suunnitelmia ja huomaavat saavansa takaisin vain lisää kurjuutta. Alkuasukkaat palkataan raatamaan muiden puolesta, ilman kunnollista palkkaa tai ruokaa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi koitua heille kuolemaksi.

Pimeyden syliin joutuvat myös sinne matkustavat siirtolaiset, kuten Kurtz, jonka tarkoituksena oli rikastua Afrikassa nopeasti ja palata sitten takaisin maahansa. Kurtz jää kuitenkin alkuasukkaiden jalkoihin ja alkaa itsekin siirtyä kohti mielettömyyksiä ja suoranaista hulluutta.

Conradin kuvaus matkasta viidakon sydämeen on järisyttävä kertomus Afrikassa tapahtuvista kauheuksista. Hänen kirjoitustyylinsä on lumoava ja tarkka, joka ei jätä pienintäkään yksityiskohtaa tekstinsä ulkopuolelle. 

Kirjan luettua minulle jäi tunne kuin olisin jättänyt huomioimatta jotakin tärkeää. Luulenkin että kirja pitäisi lukea vielä uudestaan, että täydellisen kokonaiskuvan muodostuminen onnistuisi paremmin.

Jos olette lukenut kirjan, saitteko kaiken irti ensimmäiselle kerralla vai palasitteko kirjaan myöhemmin?

230. Menneen maailman maalari - Kazuo Ishiguro

" Tietysti vanha kaupunginosa oli ollut hieno. Meillä kaikilla oli ollut hauskaa, ja leikinlaskua ja kiistoja leimannut henki oli aina ollut pelkästään vilpitön. Mutta toisaalta se sama henki ei ole ehkä aina ollut vain parhaaksi. On kenties hyväkin, että se pieni maailma on monien muiden asioiden tavoin kadonnut eikä palaa. "

Kirja kertoo Japanista juuri toisen maailmansodan päätyttyä. Ennen sotaa kuuluisan taitelijan Masuji Onoin työt ovat sodan jälkeen enää pelkkä muisto vanhasta loistokuudestaan ja Masuji saa osakseen suurta arvostelua. Kirja kertookin tarkasti taiteilijan työstä tuona aikana ja vie samalla lukijan taiteen historiaan.

En ole aiemmin lukenut Kazuo Ishiguron kirjoja ja hänen kirjoitustyylinsä olikin täysi yllätys. Ishiguro kirjoittaa samalla tavalla kuin voisi puhua jollekin tutulleen, esittelee Japania tavalla joka soveltuu siellä käyneille. Tästä huolimatta pidin silti hänen tavastaan kirjoittaa, sillä se on erilainen kuin yleensä törmäämissäni kirjoissa.

Kirjan juoni on mielestäni hieman mitäänsanomaton ja loppua kohti aloin odottaa jonkinlaista "suurta tapahtumaa". Tälläistä ei kuitenkaan tullut, vaan kirja oli mielestäni jotenkin laimea. Ehkä kirjan tarkoituksena olikin kuvata täysin arkipäiväistä elämää, eikä tuoda esiin suuria mullistuksia. Kirja on saanutkin Whitbread-palkinnon sen lahjakkaasta tavasta kertoa taiteilijan elämästä eri kulttuurissa. Pääosin olisin toivonut kirjalta enemmän, eikä se noussut suosikkeihini, mutta tulipa tutustuttua uuteen kirjailijaan !