116. Lukija - Bernhard Schlink

"Miksi? Miksi kaikki kaunis saa särön, jos tiedämme sen kätkeneen taakseen rumia totuuksia? Miksi onnellisten avioliittovuosien muisto muuttuukin katkeraksi, jos ilmenee että puolisolla oli rakastaja kaikkien noiden vuosien ajan? Siksikö ettei sellaisessa tilanteessa toki voi olla onnellinen? " Lainaus kirjasta sivulta 41

Michael Berg on tavallinen koulupoika, jonka elämä mullistuu hänen törmätessään keski-ikäiseen ja salaperäiseen Hannaan. Michaelin ja Hannan välille kehittyy intiimi suhde, josta muodostuu Michaelin "henkireikä". Tapaamisia värittävät lisäksi heidän yhteinen harrastuksensa, lukeminen, joka kantaa ystävyyttä loppuun asti.

Kirjan kirjoittaja Bernhard Schlink on saksalainen kirjailija, joka herätti teoksellaan Lukija paljon keskustelua Saksassa vuonna 1995. Lukija onkin erikoinen kirja siinä mielessä, että sen juoni siirtyy alun rakkaustarinan jälkeen 1940-luvun Saksaan. Juoni kietoutuu tiiviisti Auschwitzin tapahtumien ympärille, kun Hannan menneisyys nostaa päätään.

Olin todella yllättynyt siitä, kuinka paljon kirja poikkesi siitä mitä olin ajatellut. Kuvittelin kirjan olevan perustarina nuoren pojan ja vanhan naisen intiimistä suhteesta, ilman sen enempiä juonenkäänteitä. Kirja olikin kuitenkin pohdiskeleva ja yllätävä tarina, jossa rakkaustarina toimi vain pohjana kerrottaessa toista merkittävämpää tarinaa. Pidin kirjasta todella paljon, sillä se onnistui kietomaan yhteen karun todellisuuden ja hellän rakkauden yhdeksi yhtenäiseksi juoneksi.

Kirja oli koskettavin ja koukuttavin kirja pitkään aikaan. Erityisesti Michaelin loputun kaipuu ja rakkaus Hannaa kohtaan, jopa tämän lähdettyä kaupungista ilmoittamatta ja jouduttua oikeuden eteen Auscwitzin tapahtumien johdosta. Michael jatkoi kyllä Hannan lähdön jälkeen elämäänsä, mutta silti Hanna onnistui aina nousemaan pinnalle hänen muistoistaan. Michaelin rakkaus ei loppunut edes Hannan joutuessa vankilaan, vaan hän päätti jatkaa heidän yhteistä harrastustaan ja lukea nauhalle kirjoja Hannaa varten ja lähettää ne vankilaan. Michaelin tunteet eivät silti olleet yksiselitteisiä: hän yritti unohtaa Hannan kokonaan, tuomita hänet hänen tekemistään vääryyksistä, mutta samalla rakastaa häntä.

" Jos tuomitsin sen niin kuin se kuului tuomita, ei jäänyt tilaa ymmärtämykselle. Mutta samalla halusin ymmärtää myös Hannaa; ellen ymmärtäisi, se merkitsisi, että taas kerran pettäisin hänet. En pystynyt ratkaisemaan ongelmaa. Halusin samalla kumpaakin: ymmärtää ja tuomita. Mutta niitä kahta ei voinut yhdistää. " Lainaus kirjasta sivulta 164

Kaikista koskettavinta kirjassa on kuitenkin sen loppu, Michaelin mennessä vankilaan ja hänen tajutessa Hannan viimeisetkin salaisuudet. En olisi ikinä odottanut kirjalta näin paljon, enkä olisi voinut kuvitella, että joku kirja olisi näin koukuttavaa luettavaa. Kirja kuitenkin nousi ehdottomasti parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon ja suosittelen sen lukemista ehdottomasti kaikille. Täytyy vielä näin lopuksi myöntää, että kirja on yksi niistä harvoista kirjoista, joka sai kyyneleet silmiin ja luulen että se kertoo melko paljon Schlinkin kirjoittajantaidoista.

54. Valkoiset hampaat - Zadie Smith

" Tunnistamattomina. Niin myös Archie putkahtaa kohta esiin. Olemme yllättäneet hänet. Hän on näet siirtymäisillään imperfektitunnelmista valoisaan futuuriin. Hän on ehkä-tätä, ehkä-tuota -vaiheessa. "
Lainaus kirjasta sivulta 27

Kirja kertoo pääasiassa kahdesta sodan yhdistämästä ystävyksestä, Archiesta ja Samadista. Tarinaan liittyy tietysti vahvasti myös näiden kahden miehen perhe, "ei-haluttu" tuttavuus erään perheen kanssa, sekä geenimanipuloitu hiiri.

Kirjan tärkeänä teemana on maahanmuuttajien elämä sekä sopeutuminen uuteen maahan. Myös uskonnolliset ja poliittiset asiat ovat paljon esillä kirjassa. Kirjaa voisi sanoa melko sivistäväksi, sillä tämän lisäksi se kertoo Intian sepoykapinasta, sekä muista historiallisista tapahtumista. Itse en välittänyt erityisesti noista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista asioista, mutta esimerkiksi historialliset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.

Koko kirja ei tietenkään pyöri näiden aiheiden ympärillä, vaan se kertoo myös nuoren ihmisen elämästä ja sen tuomista "vaikeuksista", aikuisen ja vanhemman vastuusta sekä oikeastaan koko perheen arjesta.

Smithin kerronta kieppuu nykypäivän ja menneen välillä, vaihdellen menneeseen ja taas takaisin, melko rönsyilevästi. Koko kirjan kerronta onkin hyvin vaihtelevaa, mutta ei silti sekavaa.

Olin melko innoissani alkaessani lukemaan kirjaa, en kyllä tarkalleen tiedä miksi, mutta odotin kirjalta melko paljon. Alku tuntui hitaalta ja aloin pian lukiessani odottamaan, että mielenkiintoni kirjaa kohtaan todella heräisi, mutta se ei herännyt. Arvelen, että kirjan aihe ei vain ollut oikeanlainen minulle, jonka vuoksi kirja ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Vielä on kuitenkin jäljellä Smithin toinen kirja eli Kauneudesta, joka on myös listalla. Toivottavasti kirja on minulle oikeanlainen.
Ovatko muut lukeneet jomman kumman kirjan ja mitä piditte siitä?

433. Lasikellon alla - Sylvia Plath

" Näin vuoden päivät edessäni kuin sarjan kirkkaita, valkoisia laatikoita, joita erotti toisistaan uni, kuin musta varjo. Mutta minun kohdallani nuo tasaisin välein esiintyvät varjojuovat, jotka erottivat laatikon seuraavasta, olivat äkkiä hävinneet, ja minä näin päivän ja päivän toisensa jälkeen hohtavan edessäni kuin valkoinen, leveä, loputtoman autio tie. " Lainaus kirjasta sivulta 127

Esther Greenwood on kunnianhimoinen ja menestyvä opiskelija, joka voittaa stipendin New Yorkiin kuukaudeksi. Esther saa kalliita vaatteita ja koruja, tapaa uusia ja kuuluisia ihmisiä sekä pääsee hienoihin ravintoloihin. Ensin Esther nauttiikin tästä kaikesta iloisena voitostaan, mutta pian häntä alkaa vaivaamaan masennus, joka aloittaa sairaalakierteen Estherin elämässä.

Kirjan tyyli on alusta alkaen hyvin erikoista ja hieman kritisoivaa ympärillä olevia asioita kohtaan. Alussa onkin melko vähän merkkejä masennuksesta tai ahdistuksesta, mutta jotka lisääntyvät koko ajan loppua kohden, johdattaen tilanteen itsemurhan suunnittelemiseen ja sen yrittämiseen. Kirja onkin koskettava tarina nuoresta naisesta, joka ajautuu kuin huomaamatta psyykkistä sairastumista kohti. Kirjan loppupuolella olevat kuvaukset elämästä sairaalassa ovat osittain karua luettavaa, sillä potilaille annetaan esimerkiksi shókkihoitoa sähkön avulla.

Eräs asia mikä jäi vaivaamaan kirjassa oli sen loppumistapa. Kirja tuntuu jäävän kesken. Ihan kuin joku olisi repinyt kymmenen viimeistä sivua irti ja lopettanut kirjan tahallisesti kesken. Ehkä pääasia kirjan lopussa oli kuitenkin se, että lukija saa tietää Estherin mahdollisesti parantuneen, mutta ei enempää hänen tulevaisuudestaan, joka voi olla synkkä tai valoisa. Lukija voi onnellisesti ajatella Estherin eläneen elämänsä onnellisesti vanhuuteen asti, vaikka näin ei ehkä tosiasiassa olisi.

Kuten ei olekaan. Kirja nimittäin perustuu itse kirjalijan omiin kokemuksiin. Sylvia Plathilla oli todellisuudessa psyykkisiä oneglmia koko elämänsä ajan, mutta meni siitä huolimatta Cambridgeen, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Miehen uskottomuuden takia Sylvia kuitenkin ajautui itsemurhaan. Kirja on koottu Sylvian päiväkirjojen avulla hänen miehensä ja ystävänsä toimesta. Tämä tositarina kirjan pohjana mielestäni lisää vielä enemmän kirjan surullisuutta ja koskettavuutta. Se myös jotenkin liittää kirjan tarinan lähemmin osaksi yhteiskuntaa ja ihmisiä, tehden siitä toden.

Pidin kirjasta jollain tavalla todella paljon jo heti alkusivujen jälkeen. Erityisesti pidin kirjoitustyylistä, joka oli hyvin kriittinen ja ehkä hieman alakuloinen. Kirjaa lukiessani mieleeni hiipi jopa ajatus, että kirja saattaisi nousta suoraan lempikirjojeni joukkoon. Ihan niin ei käynyt, mutta melkein kuitenkin. Kirja oli erittäin mieleenjäävä ja nousee kyllä yhdeksi hyvistä kirjoista.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille. Koskettava kirja siitä, mistä ei yleensä puhuta, mutta joka on kuitenkin aina olemassa.

70. Timbuktu - Paul Auster

" Sen voi tehdä leivänpaahtimella, sen voi tehdä runolla, sen voi tehdä ojentamalla kätensä vieraalle ihmiselle. Ei ole väliä, miten sen tekee. Että maailma olisi vähän parempi paikka kuin sun tänne tullessa. Se on parasta mitä ihminen voi saada aikaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 64.

Timbuktu - kirjan nimi - ei juurikaan kerro kirjasta mitään sitä lukemattomalle. Itselleni nimestä tuli mieleen Afrikassa sijaitseva paikka, joka ei tulisi liittymään mitenkään kirjaan. Parinkymmenen sivun kuluttua selviää tarkoitus sanan takana; Timbuktu on kuoleman jälkeinen paikka Willylle.

Koko elämänsä kierrellen viettäneen Willy G. Christmasin elämä alkaa hiipua. Pitkällä matkallaan hänellä on ollut mukanaan hänen uskollinen koiransa, Mr Bones, jota uhkaa katuelämän kovuus omistajansa kuoltua. Kumppanukset lähtevätkin Baltimoreen etsimään Willyn entistä opettajaa, tarkoituksenaan lahjoittaa tälle viimeiset Willylle tärkeät asiat: Mr Bones sekä Willyn kirjoitelmat. Matkaan tulee kuitenkin odottamaton yllätys ja Mr Bones saa kohdata yksin maailman raakuuden ja ongelmat ennen kuin aurinko voi taas paistaa.

Kirja kerrottuna koiran näkökulmasta saa maailman vaikuttamaan pelottavalta ja koiran jotenkin inhimilliseltä. Kirjassa koiralle ulkomaailma on vaarallinen paikka, jossa tuntemattomat ovat uhka ja ystäviä on melkein mahdoton löytää. Ei siis ihme, että Mr Bones alkaa kaipaamaan kohti Timbuktua, jossa hänen todellinen ystävänsä on.

Kirja on helposti lähestyttävä sen erinomaisen kielensä ja soljuvan tekstinsä ansiosta. Samalla se johdattelee pohtimaan tavallisia asioita, jotka kulkevat ohitsemme päivittäin. Turvattomuutta, ystävyyttä, tuonpuoleista elämää, parannusta. Tarina etenee välillä muistojen kuvittamana kertomuksena, välillä taas todellisuuten palaten, kertoen yhtenäisen kahdesta erottamattomasta ystävyksestä. Kirja onkin surullinen, melkein kyyneleet silmiin nostattava kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, jota kuolema ei pysty katkaisemaan.

Ja sitten viimeisenä vielä maininta omasta mielipiteestäni kirjan suhteen, joka oli jo unohtua kokonaan. En ole aiemmin lukenut Austerin kirjoja, mutta kirja antaa melko positiivisen suhteen kirjailijasta ja mielelläni tutustun muuhunkin hänen tuotantoonsa. Edellisessä kappaleessa mainitsemiini asioihin nojaten voin suositella kirjaa kaikille, jotka vain haluavat kirjaan tarttua. Maailmaamullistava tai suuria pohdintoja herättävä kirja ei oikeastaan ole, mutta jotenkin sopiva kevyempi "välipala".

146. Vieraalla maalla - W.G.Sebald

" I often come out here, sanoi Kasimir-eno, it makes me feel that I am a long way away, though I never quite know from where. "
Lainaus kirjasta sivulta 108

Kirja kertoo neljä tarinaa eri henkilöistä, mutta joita kuitenkin yhdistää sama menneisyys: kaikki ovat maanpakoon joutuneita juutalaisia. Näemme heidän elämäänsä mm. Englannissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa, mutta myös muualla maailmalla. Ja lopulta näiden henkilöiden tarinat punoutuvat hiljalleen kiinni toisiinsa.

En aio kertoa kirjan neljästä enempää kuin sen, että se antaa meille pienen mahdollisuuden nähdä tuonaikaista elämää, mutta vain hetken ja kovin vähän. Etenkin kaksi ensimmäistä kertomusta jättävät taakseen varmasti paljon asioita joita ei mainita, sillä kertomukset ovat erittäin lyhyitä. Kaksi viimeistä kertomusta avaavat menneisyyden verhoa enemmän ja paljastavat paljon enemmän. Kaikissa kertomuksissa käsitellään kuitenkin aikalailla samanlaisia asioita: matkustelua, uusia maita, maanpakoa, masennusta ja jonkinlaista sanatonta kaipausta.

Kaikkien kertomuksien taustalla oli aina nähtävissä jonkinlainen surumielisyys ja masentuneisuus, joka näkyi jokaisessa kertomuksessa omalla tavallaan. Moni henkilöistä oli jäänyt kaipaamaan entisiä läheisiään tai kotiaan, tai oli muuten vain elämän runtelemana vaipunut epätoivoon, joka ei näyttänyt jättävän ikinä tilaa millekään muulle.

Kertomukset perustuvat neljän henkilön todelliseen elämään, jonka lähteinä on käytetty kirjeitä, valokuvia ja läheisten kertomuksia. Kirjan yhtenä tärkeänä osana ovatkin valokuvat, joista voi nähdä pilkahduksen jonkun menneisyydestä. Vanhat rakennukset, asiakirjat, esineet ja henkilöt, jotka ovat joskus merkinneet jollekin paljon.

Kirjan kannessakin mainitaan kirjan olevan kuin dokumentointia, mikä oli toisaalta hyvä asia ja toisaalta huono. Hyvä se oli etenkin sen takia, että se teki kirjasta hieman erikoisemman ja ehkäpä mielenkiintoisemman luettavan, mutta toisaalta hieman pitkästyttävän. Vaikka toki kirjan aihe (juutalaisten maanpako) toi siihen kiinnostavuutta. Kirja on kyllä historiasta kiinnostuille varmasti hyvä valinta.

27. Ellei - Carol Shields

"Ellei, englanniksi unless, ilmaisee huolta. Sana lentelee kuin koiperhonen korvan ympärillä, sitä tuskin kuulee, ja silti kaikki riippuu sen henkäyksenomaisesta läsnäolosta. Unless, ellei - se on se pieni konjunktiivinen mineraali, jota ihminen kantaa taskun poimuissa. Se on aina siellä, tai sitten ei. (Jos iso S-kirjain lisätään sanaan unless, saadaan Sunless, ranskaksi Sans Soleil, joka on muuten Chris Markerin aika omituinen elokuva.)
Lainaus kirjasta sivulta 227

Reta Winters on saanut kokea elämässään vain onnea, ilman suruja tai suurempia murheita. Hänellä on rakastava aviomies, kolme ihanaa tytärtä ja kirjailijan ura edessään. Reta huomaa kuitenkin pian ettei onni voi jatkua loputtomiin, sillä hänen vanhin tyttärensä Norah katoaa äkillisesti. Norah löydetäänkin metroasemalta kerjäämässä, mutta hän ei enää suostu puhumaan kenellekään tai lähtemään paikalta. Reta alkaa selvittämään syytä Norahin käytökseen, ainoana apunaan tyttärensä kaulassa oleva pahvilappu, jossa lukee "hyvyys".

Kaikki alkaa tapahtumasta, jonka todistajaksi Norah tahtomattaan joutuu. Norah havahtuu jonkinlaiseen toiseen todellisuuteen ja päättää muuttaa elämäänsä tavalla, joka vaikuttaa koko perheeseen ja tämän kautta heidän ystäviinsä. Uskon että Norah yrittää käytöksellään toisaalta todistaa jotain itselleen, mutta myös saada itsensä ymmärtämään paremmin tapahtunutta.

Kirjassa pohditaan hyvyyttä ja sen syitä Reta Wintersin elämän kautta sekä sen rinnalla. Hyvyyden pohdinta esiintyy usein Retan keskusteluissa ystäviensä ja tuttaviensa kanssa, mutta myös hänen perhe-elämänsä keskellä. Hyvyys, jota voi löytää vain harvoin yhtä vilpittömänä, tuntuu ympäröivän Retan elämän; hänen tyttärensä asuu turvakodissa, joka on muiden ihmisten hyvyyden jälkiä ja  hänen tyttärensä kerjää rahaa antaakseen sen köyhille. Kaiken tämän keskellä Reta etsii hyvyyden lähdettä.
" -mutta mistä tuo hyvyys sai alkunsa, mikä oli tuon hyvyyden siemen, ensimmäiseksi herännyt ajatus että tarjotaan ruokaa ja suojaa tuiki tuntemattomille ihmisille? "
Lainaus kirjasta sivulta 194

 Tarina on koskettava ja ajatuksia herättävä. Se saa ajattelemaan kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa ihmisen kohtaloon ja herättää ihmisen näkemään toisen, ennen tuntemattoman puolen elämästä.

Kirja on ensimmäinen Carol Shieldsin kirjani ja sen perusteella Shieldsin teksti on mielestäni helposti lähestyttävää ja kevyttä siinä mielessä että "syvällisempien ajatusten" pohdinta on liitetty keskelle arkielämää. Näin lukijalle jää hyvä ja helppo tilaisuus tarttua muihin, vaikeampiin ajatuksiin.

78. Sputnik-rakastettuni - Haruki Murakami

"Huipun yllä kohosi karkeannäköinen kuu uhkaavan lähellä. Kova kivipallo, jonka pintaa ajan armoton kulku oli syönyt. Sen pahaenteiset varjot olivat kuin syöpäsoluja, jotka kurkottelivat tuntosarviaan elämän lämpöön. Kuunvalo tukahdutti kaikki äänet, pyyhkäisi pois kaiken merkityksen, saattoi jokaisen ajatukset sekasortoon.  " 
Lainaus kirjasta sivulta 205

Kirjan päähenkilö herra K on rakastunut opiskelutoveriinsa Sumireen, joka taas pitää tätä vain parhaana ystävänään. Sumiren rakkauden kohteeksi tuleekin seitsemäntoista vuotta vanhempi nainen, Miu. Sumire ja Miu päättävät lähteä yhdessä maailmalle ja päätyvätkin Kreikan saarelle, jossa Sumire katoaa salaperäisesti. Kuullessaan tästä herra K lähtee saarelle selvittämään katoamista yhdessä Miun kanssa.

Tarina etenee sopivaa tahtia, eikä jämähdä missään paikalleen kuten joissain kirjoissa. Aluksi tuntui kyllä hieman oudolta, että kirjassa oli liitetty filosofisia näkökulmia salapoliisi- ja rakkauskertomukseen. Tämä oltiin kuitenkin tehty niin huomaamattomasti ettei kirja tuntunut raskaalta tekstiltä. Haruki Murakamin kirjoitustyyli onkin mukaansatempaavaa ja lumoavaa. Se vie mennessään ja kuljettaa lukijaa sylissään koko kirjan läpi.

Kirja herätti pohdintoja erityisesti Sumiren kohtalon suhteen. Sumire oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, samalla tavoin kuin hänen kissansa hänen ollessaan pieni. Myös Miu oli kokenut jonkin yliluonnollisen voiman vuosia sitten ja kadottanut toisen puolen itsestään. Oliko Sumire lähtenyt etsimään Miun toista puolta ja ehkä tavoittanut sen? Kirja luo lukijan eteen palapelin, joka selviää pala kerrallaan. Tässä kirjassa pari viimeistä palaa jää kuitenkin lukijan viereen eivätkä paljasta paikkaansa tarinassa.

Kirjassa voi nähdä kaksi todellisuutta, mutta tavoittaa niistä vain toisen. Toinen jää täysin pimentoon. Tapahtumat ovat osin surrealistisia, eivätkä todellisuuden ja unen rajat ole aina erotettavissa. Pidin kirjasta juuri sen arvoituksellisuuden takia, mutta myös Murakamin kirjoitustyylin vuoksi. En ole aiemmin lukenut Murakamin kirjoja, jote n en osaa sanoa kuinka paljon kirja kuvaa hänen tyyliään, mutta ehdottomasti aion mielelläni lukea muitakin hänen teoksiaan.

109. Nimeltään Grace - Margaret Atwood

" Tullut hulluksi, ne sanovat, ja joskus mennyt järjiltään, niin kuin hulluus olisi suunta tai paikka johon mennään ja tullaan, tai tykkänään eri maa. Mutta kun ihminen tulee hulluksi hän ei tule mihinkään uuteen paikkaan vaan pysyy siinä missä on. Ja joku toinen menee häneen. "

16-vuotias Grace Marks tuomitaan elinkautiseen osallisuudestaan työnantajansa ja tämän rakastajattaren Nancyn murhaan. Grace siirtyy vankilasta eli kuritushuoneelta hullujenhuoneelle ja sieltä taas takaisin vankilaan. Lopulta 16 vuoden kuluttua kaupunkiin saapuu kuitenkin tohtori Simon Jordan, joka aikoo selvittää Gracen osuuden murhaan. Tehtävää vaikeuttavat kuitenkin Gracen muistinmenetykset, jotka koskevat murhailtaa sekä tohtorin omat ongelmat.

Kirja perustuu suurimmalta osin tositapahtumiin 1840-luvulle, jolloin Grace Marks todellakin vangittiin epäiltynä kaksoismurhasta yhdessä James McDermottin kanssa. Oikeus totesi, että molemmat olivat syyllisiä murhaan ja määräsi molemmille kuolemanrangaistuksen. McDermottin rangaistus toteutettiin, mutta Grace Marksin tuomio vaihdettiin elinkautiseen, sillä hänen katsottiin olevan vain osasyyllinen sekä monet tahot vaativat hänen armahdustaan. Silti Grace ehti viettää 29 vuotta vankilassa ja hullujenhuoneella, kunnes lopulta hänen armahdettiin ja  hän muutti New Yorkiin. Silti hänen elämästään armahduksen jälkeen ei tiedetä juuri mitään.

Kirjassa on pysytty totuudessa myös siinä, että kirjassa ei selviä murhasiko Grace Marks uhrit vai oliko hän vain osasyyllinen. Tai jos Grace Marks todella surmasi heidät, toimiko hän James McDermottin painostuksen alaisena? Todellisuudessakaan näihin kysymyksiin ei ole ikinä saatu vastausta.

Kirja jättää siksi melko paljon lukijan mielikuvituksen ja arvostelun varaan. Kirja antaa monia eri näkökulmia tapahtumiin, joista lukija voi itse painottaa haluamiansa asioita. Oliko kyseessä Gracen kateus hänen työnantajansa rakastajatarta kohtaan, Gracen rakkaus James McDermottia kohtaan vai jokin yliluonnollinen voima joka otti vallan Gracesta?

Itse sain kirjasta sellaisen kuvan, että Grace olisi ollut syytön. Ehkä hän olikin ollut vain nuori tyttö, joka lähti uuteen työpaikkaan Nancyn houkuttelemana, mutta joutuikin hallitsemattomaan pyörteeseen, joka vei 29 vuotta hänen elämästään. Kirja luo surullisen kuvan tavallisesta naisesta, joka sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Ehkä. . .

Minkälaisen kuvan itse saitte Nancystä ja hänen osastaan rikokseen? Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä asiasta, josta ei ole varmaa vastausta.

303. Garpin maailma - John Irving

" -Garp kirjoitti: " Minä en välitä palloista. Pallo on este urheilijan ja hänen lajinsa välillä. Samalla lailla tunkevat jääkiekot ja sulkapallot - ja luistimet ja sukset - urheilijan ja maanpinnan väliin. Ja kun urheilija vielä kamppailun tuoksinnassa tarttuu kättä pidempään, tennismailaan tai krikettimailaan tai hockeymailaan, niin koko liikkeen puhtaus, voima ja tarkkuus on mennyttä."

Lukiessani kirjaa taitoin kyseisen kohdan sisältävän sivun reunan, sillä halusin palata siihen myöhemmin. Kohta oli minusta jotenkin huvittava, sillä se toi mieleeni Garpin ja hänen kirjoitustyönsä. Ajattelin kaiken Garpin kirjoitustyötä häiritsevän olevan "pallo tai mikä tahansa liikuntaväline", joka aina häiritsi Garpin kirjoittamista kuten kirjassa usein huomautettiin.

Kirja seuraa Garpin elämänvaiheita syntymästä kuolemaan. Garpin äiti Jenny on kuuluisa kirjailija ja hänestä muodostuu kirjansa myötä feministien johtaja. Garp seuraa äitinsä jalanjälkiä ja ryhtyy myös itse kirjailijaksi. Garpista muodostuu elämänsä varrella myös aviomies, isä, "kotikatunsa juoksija" sekä monien vihaama henkilö, mutta myös rakastettu persoona.

Kirjaa voisi sanoa vähintäänkin kirjavaksi niin juonensa kuin henkilöidensäkin puolesta. Tarinan edetessä esiin tulee yhä uusia yllätyksiä, joista ei näy olevan loppua. Kirja ottaa esiin monia "elämän kipupisteitä" kuten uskottomuuden, sukupuolenvaihdoksen ja julkisen ampumatapauksen. Kirjaa voisikin luonnehtia osilta jopa hieman raa'aksi, mutta silti todellista elämää kuvaavaksi. Joskus kirja sai kauhistumaan ja miettimään asioita, joskus taas kirja loi koomisen vaikutelman.

Tarinaan tulee mukaan niin monia eri henkilöitä ja tapahtumia, että on pakko huomauttaa Irvingin erinomaisesta yhteenliitoksesta jolla hän on saanut luotua yhtenäisen verkon kaiken välille. Kirjassa puhutaan niin feminismistä ja painista kuin myös elämän rikkonaisuudesta ja petollisuudesta, mutta silti kertomus on yhtenäinen.

Pidin kirjasta sen vaihtelevuuden takia. Kirjaa voisikin luonnehtia pitkästyttävän kirjan täydelliseksi vastakohdaksi. Kirjasta löytyy varmasti jotain mielenkiintoista jokaiselle, eikä jätä ketään kylmäksi.

52. Paholainen ja neiti Prym - Paulo Coelho

" Vanhus ei polttanut eikä juonut ja sanoi voivansa sen vuoksi paljon paremmin, mutta kuuli kuinka kuolemanpelko kuiski kuin tuuli hänen korvissaan. Pariskunta juoksi ohi hymysuin rantaan iskeytyvät aallot jaloissa roiskuen, mutta tunsi sisimmässään kauhua joka kertoi että heistä tulisi vanhoja, ikävystyttäviä, raihnaisia.Auringon paahtama mies pysäytti veneensä kaikkien edessä ja heilautti kättään hymyilleen, mutta tunsi kauhua ajatellessaan, että saattaisi menettää hetkessä rahansa. -Kaikki ovat peloissaan: sinä et ole yksin. "

Kirja kertoo pienestä Visconsin kylästä, johon saapuu eräänä päivänä muukalainen mukanaan 11 kultaharkkoa. Pahaa aavistamatta kylä ottaa miehen ystävällisesti vastaan, mutta joutuukin lopulta mukaan ovelaan juoneen. Kylä kohtaa suuren päätökse, jonka seurauksena kylä voi nousta suureksi ja vauraaksi tai jäädä pieneksi ja köyhäksi paikaksi.

Paulo Coelho on saavuttanut kirjailijana todella suuren suosion, mutta kaikki eivät tunnu lukeutuvan hänen lukijoihinsa. Coelho onkin mielestäni melko kiistelty kirjailija. Itse olen lukenut tämän kirjan lisäksi Veronika päättää kuolla sekä Alkemistin. Itse en pitänyt Alkemististä, mutta kahdesta muusta kirjasta kylläkin. Alkemistin "suurenmoisuutta" en ymmärtänyt, sillä kirja ei mielestäni ollut mitenkään erikoinen. Kahdessa muussa kirjassa Coelho kirjoittaa niin olennaisista asioista, että lukemisen aikana minulle tulee aina tunne, että tähän olen törmännyt ennenkin arkielämässä.

Ymmärrän myös kannan, jossa Coelhosta ei pidetä hänen "viisauksiensa" takia, sillä joskus ne vaikuttavat vain niin teennäisiltä. Olen itsekin törmännyt kyseiseen ominaisuuteen, ja se tuntuu aina hieman karkottavan lukijan hetkeksi kirjan parista.