Lainaus kirjasta sivulta 205
Kirjan päähenkilö herra K on rakastunut opiskelutoveriinsa Sumireen, joka taas pitää tätä vain parhaana ystävänään. Sumiren rakkauden kohteeksi tuleekin seitsemäntoista vuotta vanhempi nainen, Miu. Sumire ja Miu päättävät lähteä yhdessä maailmalle ja päätyvätkin Kreikan saarelle, jossa Sumire katoaa salaperäisesti. Kuullessaan tästä herra K lähtee saarelle selvittämään katoamista yhdessä Miun kanssa.
Tarina etenee sopivaa tahtia, eikä jämähdä missään paikalleen kuten joissain kirjoissa. Aluksi tuntui kyllä hieman oudolta, että kirjassa oli liitetty filosofisia näkökulmia salapoliisi- ja rakkauskertomukseen. Tämä oltiin kuitenkin tehty niin huomaamattomasti ettei kirja tuntunut raskaalta tekstiltä. Haruki Murakamin kirjoitustyyli onkin mukaansatempaavaa ja lumoavaa. Se vie mennessään ja kuljettaa lukijaa sylissään koko kirjan läpi.
Kirja herätti pohdintoja erityisesti Sumiren kohtalon suhteen. Sumire oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, samalla tavoin kuin hänen kissansa hänen ollessaan pieni. Myös Miu oli kokenut jonkin yliluonnollisen voiman vuosia sitten ja kadottanut toisen puolen itsestään. Oliko Sumire lähtenyt etsimään Miun toista puolta ja ehkä tavoittanut sen? Kirja luo lukijan eteen palapelin, joka selviää pala kerrallaan. Tässä kirjassa pari viimeistä palaa jää kuitenkin lukijan viereen eivätkä paljasta paikkaansa tarinassa.
Kirjassa voi nähdä kaksi todellisuutta, mutta tavoittaa niistä vain toisen. Toinen jää täysin pimentoon. Tapahtumat ovat osin surrealistisia, eivätkä todellisuuden ja unen rajat ole aina erotettavissa. Pidin kirjasta juuri sen arvoituksellisuuden takia, mutta myös Murakamin kirjoitustyylin vuoksi. En ole aiemmin lukenut Murakamin kirjoja, jote n en osaa sanoa kuinka paljon kirja kuvaa hänen tyyliään, mutta ehdottomasti aion mielelläni lukea muitakin hänen teoksiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos! :)