54. Valkoiset hampaat - Zadie Smith

" Tunnistamattomina. Niin myös Archie putkahtaa kohta esiin. Olemme yllättäneet hänet. Hän on näet siirtymäisillään imperfektitunnelmista valoisaan futuuriin. Hän on ehkä-tätä, ehkä-tuota -vaiheessa. "
Lainaus kirjasta sivulta 27

Kirja kertoo pääasiassa kahdesta sodan yhdistämästä ystävyksestä, Archiesta ja Samadista. Tarinaan liittyy tietysti vahvasti myös näiden kahden miehen perhe, "ei-haluttu" tuttavuus erään perheen kanssa, sekä geenimanipuloitu hiiri.

Kirjan tärkeänä teemana on maahanmuuttajien elämä sekä sopeutuminen uuteen maahan. Myös uskonnolliset ja poliittiset asiat ovat paljon esillä kirjassa. Kirjaa voisi sanoa melko sivistäväksi, sillä tämän lisäksi se kertoo Intian sepoykapinasta, sekä muista historiallisista tapahtumista. Itse en välittänyt erityisesti noista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista asioista, mutta esimerkiksi historialliset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.

Koko kirja ei tietenkään pyöri näiden aiheiden ympärillä, vaan se kertoo myös nuoren ihmisen elämästä ja sen tuomista "vaikeuksista", aikuisen ja vanhemman vastuusta sekä oikeastaan koko perheen arjesta.

Smithin kerronta kieppuu nykypäivän ja menneen välillä, vaihdellen menneeseen ja taas takaisin, melko rönsyilevästi. Koko kirjan kerronta onkin hyvin vaihtelevaa, mutta ei silti sekavaa.

Olin melko innoissani alkaessani lukemaan kirjaa, en kyllä tarkalleen tiedä miksi, mutta odotin kirjalta melko paljon. Alku tuntui hitaalta ja aloin pian lukiessani odottamaan, että mielenkiintoni kirjaa kohtaan todella heräisi, mutta se ei herännyt. Arvelen, että kirjan aihe ei vain ollut oikeanlainen minulle, jonka vuoksi kirja ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Vielä on kuitenkin jäljellä Smithin toinen kirja eli Kauneudesta, joka on myös listalla. Toivottavasti kirja on minulle oikeanlainen.
Ovatko muut lukeneet jomman kumman kirjan ja mitä piditte siitä?

Ihana muffinssi tunnustus

Suuri Kiitos Sonjalle, joka lahjoitti minulle tämän syötävän suloisen muffinssin!

Ja sitten kolmeen kysymykseen, joihin tulee vastaus tässä:

Lempivärini on harmaa, vaikka se onkin hieman mitäänsanomaton. Se sopii melkein kaikkialla eikä ole liian räikeä. Toinen suosikkini on tummansininen, joka sopii myös harmaan kanssa.

Lempiruokia on monia. En osaa sanoa mitään "kunnon" ruokaa, joten ajattelen tämän koskevan kaikkea ruokaa. Lemppareitani ovat suklaa (tietysti), lakut ja jäätelö. Erityisesti Ben & Jerrysin jäätelöt.

Mieluisia matkakohteita on monia, mutta pääasiallisesti haluaisin matkustaa ympäri ja poikki Usa:ta ja mennä siellä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin!(Liian paljon valinnanvaraa)

Olisi myös mahtavaa päästä joskus matkustamaan Afrikkaan.

Muffinssi on varmasti kiertänyt jo kaikki kirjablogit ja se on jo monta kertaa syöty, mutta yhdessä ihanassa leivontablogissa en ole sitä vielä nähnyt joten lähetän tämän muffinssin crumbles for everyonen leipojille. :)

SE kirja vihdoin käsillä

Tein pienen postauksen maaliskuussa kirjasta 1001 books you must read before you die ja kyselin minkä vuoden painos kannattaisi ostaa. Sain vasta nyt, pari kuukautta postauksen jälkeen, tilattua kirjan, vaikka se olisi ollut mahdollista aiemminkin. Päädyin siis vuoden 2006 painokseen, jonka jälkeen on tullut vielä kaksi: 2008 ja 2010. Näiden vuosien listat aion kuitenkin myöhemmin katsoa netistä ja lukea ehkä joskus. Tällä hetkellä tavoitteena on kuitenkin vain tämän yhden kirjan läpi kahlaaminen.         (sekä tietysti ne 1001 kirjaa, joista koko kirja kertoo)


Kirja on järkyttävän paksu ja painaakin pari kiloa, sisältäen 960 sivua. Tässä vieressä on pieni "näyte" kirjasta eli aukeaman kirjana on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, joka lukeutuu lempikirjoihini. Sivulla on tietoa kirjailijasta, sekä tietoa kirjasta ja sen juonesta, ym. Oikealla sivulla on kuva 1940-luvun elokuvaversiosta. Mielestäni oli hyvä, että suurimmasta osasta kirjoista on jonkinlainen kuva, joko kirjan tapahtumiin liittyen (esim. kannesta) tai kuva itse kirjailijasta. Tällöin voi saada edes pienen vilkaisun kirjan maailmaan.

433. Lasikellon alla - Sylvia Plath

" Näin vuoden päivät edessäni kuin sarjan kirkkaita, valkoisia laatikoita, joita erotti toisistaan uni, kuin musta varjo. Mutta minun kohdallani nuo tasaisin välein esiintyvät varjojuovat, jotka erottivat laatikon seuraavasta, olivat äkkiä hävinneet, ja minä näin päivän ja päivän toisensa jälkeen hohtavan edessäni kuin valkoinen, leveä, loputtoman autio tie. " Lainaus kirjasta sivulta 127

Esther Greenwood on kunnianhimoinen ja menestyvä opiskelija, joka voittaa stipendin New Yorkiin kuukaudeksi. Esther saa kalliita vaatteita ja koruja, tapaa uusia ja kuuluisia ihmisiä sekä pääsee hienoihin ravintoloihin. Ensin Esther nauttiikin tästä kaikesta iloisena voitostaan, mutta pian häntä alkaa vaivaamaan masennus, joka aloittaa sairaalakierteen Estherin elämässä.

Kirjan tyyli on alusta alkaen hyvin erikoista ja hieman kritisoivaa ympärillä olevia asioita kohtaan. Alussa onkin melko vähän merkkejä masennuksesta tai ahdistuksesta, mutta jotka lisääntyvät koko ajan loppua kohden, johdattaen tilanteen itsemurhan suunnittelemiseen ja sen yrittämiseen. Kirja onkin koskettava tarina nuoresta naisesta, joka ajautuu kuin huomaamatta psyykkistä sairastumista kohti. Kirjan loppupuolella olevat kuvaukset elämästä sairaalassa ovat osittain karua luettavaa, sillä potilaille annetaan esimerkiksi shókkihoitoa sähkön avulla.

Eräs asia mikä jäi vaivaamaan kirjassa oli sen loppumistapa. Kirja tuntuu jäävän kesken. Ihan kuin joku olisi repinyt kymmenen viimeistä sivua irti ja lopettanut kirjan tahallisesti kesken. Ehkä pääasia kirjan lopussa oli kuitenkin se, että lukija saa tietää Estherin mahdollisesti parantuneen, mutta ei enempää hänen tulevaisuudestaan, joka voi olla synkkä tai valoisa. Lukija voi onnellisesti ajatella Estherin eläneen elämänsä onnellisesti vanhuuteen asti, vaikka näin ei ehkä tosiasiassa olisi.

Kuten ei olekaan. Kirja nimittäin perustuu itse kirjalijan omiin kokemuksiin. Sylvia Plathilla oli todellisuudessa psyykkisiä oneglmia koko elämänsä ajan, mutta meni siitä huolimatta Cambridgeen, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Miehen uskottomuuden takia Sylvia kuitenkin ajautui itsemurhaan. Kirja on koottu Sylvian päiväkirjojen avulla hänen miehensä ja ystävänsä toimesta. Tämä tositarina kirjan pohjana mielestäni lisää vielä enemmän kirjan surullisuutta ja koskettavuutta. Se myös jotenkin liittää kirjan tarinan lähemmin osaksi yhteiskuntaa ja ihmisiä, tehden siitä toden.

Pidin kirjasta jollain tavalla todella paljon jo heti alkusivujen jälkeen. Erityisesti pidin kirjoitustyylistä, joka oli hyvin kriittinen ja ehkä hieman alakuloinen. Kirjaa lukiessani mieleeni hiipi jopa ajatus, että kirja saattaisi nousta suoraan lempikirjojeni joukkoon. Ihan niin ei käynyt, mutta melkein kuitenkin. Kirja oli erittäin mieleenjäävä ja nousee kyllä yhdeksi hyvistä kirjoista.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille. Koskettava kirja siitä, mistä ei yleensä puhuta, mutta joka on kuitenkin aina olemassa.

24. Silmänkääntäjä - Sarah Waters

" Minä sanon niitä oppitunneiksi, mutta minua ei opeteta samalla tavalla kuin muita tyttöjä. Opin lukemaan ääneen pehmeästi ja selkeästi: minua ei opeteta laulamaan. Minulle ei opeteta lintujen eikä kukkien nimiä: sen sijaan minulle opetetaan kirjansidonnassa käytettävät nahkalaadut - esimerkiksi marokiini, russia, vasikka, chagrin, ja painopaperit - hollantilainen, kiinalainen, kirjava ja silkki... "
Lainaus kirjasta sivulta 239


Valheita, juonia, murhia, varkauksia. Kirjanpitäjäksi kasvatettu siskon tytär, kirjoja keräilevä ja vaativa eno, nuori taskuvaras, rahanperään oleva herra, salaisuuksia pitävä kasvattiäiti.. Tässä kyseinen kirja pääpiirteittäin. On mahdotonta kertoa tämän kirjan juonta, varsinkaan kun en halua paljastaa liikaa asioita juonesta, sillä se pilaisi koko lukunautinnon. Voin kuitenkin sanoa, että kirja on erittäin juonirikas ja monipuolinen, mutta ei kuitenkaan liian monimutkainen.

Kirja sisältää monia mielenkiintoisia henkilöitä, mainiten erityisesti kirjan päähenkilöt Suen ja Maudin. Toinen on orpolapsi, toinen kartanonperijä. Ja kuten arvata saattaa, kumpikin heistä elää täysin erinlaisessa maailmassa. Silti he ovat yllättävän samanlaisia. Kuten Sue ja Maud, myös muut kirjan henkilöt ovat lempeitä ja rakastavia, mutta halutessaan myös säälimättömän ankaria ja ovelia pettureita. Kirja onkin yhtä huijausta; kuka tahansa voi paljastua keneksi tahansa ja ennen luottamaasi henkilöön ei voi enää luottaa. Kaikki haluavat jotakin ja ovat valmiita satuttamaan muita tavoitteensa toteuttamiseksi.

Juoni kääntyileekin koko ajan nurinniskoin: henkilöt vaihtavat osaansa, uhrin rooli onkin olla hyökkääjä, lopulta mikään ei ole enää oikein, kaikki on muuttunut. Kirja on loppuun asti lopullisen ja järkeenkäyvän ratkaisun löytämistä, kunnes viimein, viimeisessä luvussa kaikki on selvää ja tarina voi loppua. Kuten jo aiemmin, sanoin tarinaa on silti helppo seurata ja pysyä kärryillä ilman suurempia vaikeuksia. Tarina on juonen käänteidensä takia erittäin koukuttava, vaikka alku tuntuukin etenevän madellen ja tarttuen jokaiseen yksityiskohtaan antaen hieman tylsän kuvan kirjasta. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Kirja on mielestäni hieman karu kahdella tavalla: se tuo kärjistäen esiin ihmisen todellisen luonteen kun on kyse rahasta ja toiseksi se antaa kauhistuttavan kuvan elämästä mielisairaalassa 1800-luvulla.

Minua häiritsi myös eräs kielellinen seikka kirjan suomennoksessa. Tässä esimerkki lause:
"Kasvot oli sileät mutta silmänympärykset tummat. Kädet oli paljaat. "  Eikö lauseessa kuuluisi olla olivat? Minua häiritsee suunnattomasti, että monikkojen käyttö on miten sattuu. En itsekään ole mikään kielitaituri, mutta kyseinen seikka vain pistää niin helposti silmään.

Kaiken kaikkiaan kirja on paras pitkään aikaan lukemani kirja, jossa juoni on täysin ylitse muiden. Juonen kekseliäisyys on priimaa ja kirja sopii mielestäni kaikille. Kannattaa siis lukea, jos on vain aikaa ja halua tarttua monirikkaaseen kirjaan.

508. Kärpästen herra - William Golding

" Se ei tietenkään merkitse mitään. Se on vain kuvittelua. Mutta joskus tuntuu siltä, kuin ei olisikaan itse ajamassa riistaa - vaan takaa-ajettuna, niin kuin joku hiipisi koko ajan viidakossa aivan kintereillä. "
Lainaus kirjasta sivulta 82.

Kirjan kansi onnistuu herättämään jokaisen sen ohikulkevan ihmisen huomion mustalla kannellaan. Ainakin itselleni kävi kirjastossa näin ties kuinka monta kertaa. Kuitenkin pari päivää sitten etsin tarkoituksella tämän kirjan muiden välistä. Vihdoinkin.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan - tosin aikakausi ei tule juurikaan esiin kirjassa, jos kannen tekstiä ei huomioida - ja tapahtumapaikkana toimii autio saari, jolle joukko nuoria koulupoikia päätyy lentokone tapaturman seurauksena. Saari on meren keskellä, sen keskiosaa peittää viidakko ja sitä ympäröivät vaaralliset kalliot.

Aluksi kaikki näyttää sujuvan hyvin, sillä pojat pystyvät järjestämään itselleen jopa johtajan joka ottaa ohjat käsiinsä. He pitävät yllä merkkitulta, metsästävät, keräävät hedelmiä ja rakentavat majoja. Jokin aiheuttaa kuitenkin pelkoa poikien keskuudessa ja ajaa heidät yhä epätoivoisempiin tekoihin.

Kirjan on sanottu luonnehtivan hyvin ihmisen raakuutta, tässä tapauksessa ääritilanteessa. Kirjan nuoret pojat maalaavat kasvonsa ja tällä tavoin "muuttuvat joksikin muuksi henkilöksi", jonka ei tarvitse noudattaa sääntöjä tai lakeja tai esittää sivistyksen parissa kasvanutta. Heidän on helppo piiloutua naamion taakse ja esittää villi-ihmistä joka asuu viidakossa ilman minkäänlaisia rajoja. Tämän tajutessaan tai pitäisikö sanoa tämän tapahtuessa seuraa ongelmia.

Vaikka kirjan alku vaikuttaa melko rauhalliselta, silti jo alussa voi havaita jonkinlaisia "vaaran" merkkejä, jotka tulevat viidakon tai poikajoukon taholta. Tarinan edetessä pelko poikien keskuudessa lisääntyy ja merkit tulevasta vaarasta - kylläkin vielä täysin tuntemattomasta - ovat yhä selvempiä. Voisi sanoa, että taustalla vaanii koko ajan pieni jännityksen tunne, joka lisääntyy loppua kohden. Tarina on mielestäni erittäin onnistunut kauhutarina.

Itse kirjailija sekä itse kirjalaji eli kauhukirjallisuus olivat molemmat melko tuntemattomia itselleni. Päästyäni kuitenkin alkuun lukemisessa - kuten melkein kaikissa kirjoissa - en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni. Kirjan juoni oli melko arvaamaton, eikä sitä voinut arvata etukäteen, poikkeuksena aiemmin kuulemani puheet kirjasta, jotka olivat lakkaamatta mielessäni kirjaa lukiessani. Kirjan loppupuolella tuli kuitenkin tunne, että   pian tapahtuu jotain kauheaa. Ja niin käykin lopulta, mutta jokainen halukas voi itse selvittää kirjan loppupuolen, joka on lopulta kuitenkin melko yllätyksellinen.

70. Timbuktu - Paul Auster

" Sen voi tehdä leivänpaahtimella, sen voi tehdä runolla, sen voi tehdä ojentamalla kätensä vieraalle ihmiselle. Ei ole väliä, miten sen tekee. Että maailma olisi vähän parempi paikka kuin sun tänne tullessa. Se on parasta mitä ihminen voi saada aikaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 64.

Timbuktu - kirjan nimi - ei juurikaan kerro kirjasta mitään sitä lukemattomalle. Itselleni nimestä tuli mieleen Afrikassa sijaitseva paikka, joka ei tulisi liittymään mitenkään kirjaan. Parinkymmenen sivun kuluttua selviää tarkoitus sanan takana; Timbuktu on kuoleman jälkeinen paikka Willylle.

Koko elämänsä kierrellen viettäneen Willy G. Christmasin elämä alkaa hiipua. Pitkällä matkallaan hänellä on ollut mukanaan hänen uskollinen koiransa, Mr Bones, jota uhkaa katuelämän kovuus omistajansa kuoltua. Kumppanukset lähtevätkin Baltimoreen etsimään Willyn entistä opettajaa, tarkoituksenaan lahjoittaa tälle viimeiset Willylle tärkeät asiat: Mr Bones sekä Willyn kirjoitelmat. Matkaan tulee kuitenkin odottamaton yllätys ja Mr Bones saa kohdata yksin maailman raakuuden ja ongelmat ennen kuin aurinko voi taas paistaa.

Kirja kerrottuna koiran näkökulmasta saa maailman vaikuttamaan pelottavalta ja koiran jotenkin inhimilliseltä. Kirjassa koiralle ulkomaailma on vaarallinen paikka, jossa tuntemattomat ovat uhka ja ystäviä on melkein mahdoton löytää. Ei siis ihme, että Mr Bones alkaa kaipaamaan kohti Timbuktua, jossa hänen todellinen ystävänsä on.

Kirja on helposti lähestyttävä sen erinomaisen kielensä ja soljuvan tekstinsä ansiosta. Samalla se johdattelee pohtimaan tavallisia asioita, jotka kulkevat ohitsemme päivittäin. Turvattomuutta, ystävyyttä, tuonpuoleista elämää, parannusta. Tarina etenee välillä muistojen kuvittamana kertomuksena, välillä taas todellisuuten palaten, kertoen yhtenäisen kahdesta erottamattomasta ystävyksestä. Kirja onkin surullinen, melkein kyyneleet silmiin nostattava kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, jota kuolema ei pysty katkaisemaan.

Ja sitten viimeisenä vielä maininta omasta mielipiteestäni kirjan suhteen, joka oli jo unohtua kokonaan. En ole aiemmin lukenut Austerin kirjoja, mutta kirja antaa melko positiivisen suhteen kirjailijasta ja mielelläni tutustun muuhunkin hänen tuotantoonsa. Edellisessä kappaleessa mainitsemiini asioihin nojaten voin suositella kirjaa kaikille, jotka vain haluavat kirjaan tarttua. Maailmaamullistava tai suuria pohdintoja herättävä kirja ei oikeastaan ole, mutta jotenkin sopiva kevyempi "välipala".