508. Kärpästen herra - William Golding

" Se ei tietenkään merkitse mitään. Se on vain kuvittelua. Mutta joskus tuntuu siltä, kuin ei olisikaan itse ajamassa riistaa - vaan takaa-ajettuna, niin kuin joku hiipisi koko ajan viidakossa aivan kintereillä. "
Lainaus kirjasta sivulta 82.

Kirjan kansi onnistuu herättämään jokaisen sen ohikulkevan ihmisen huomion mustalla kannellaan. Ainakin itselleni kävi kirjastossa näin ties kuinka monta kertaa. Kuitenkin pari päivää sitten etsin tarkoituksella tämän kirjan muiden välistä. Vihdoinkin.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan - tosin aikakausi ei tule juurikaan esiin kirjassa, jos kannen tekstiä ei huomioida - ja tapahtumapaikkana toimii autio saari, jolle joukko nuoria koulupoikia päätyy lentokone tapaturman seurauksena. Saari on meren keskellä, sen keskiosaa peittää viidakko ja sitä ympäröivät vaaralliset kalliot.

Aluksi kaikki näyttää sujuvan hyvin, sillä pojat pystyvät järjestämään itselleen jopa johtajan joka ottaa ohjat käsiinsä. He pitävät yllä merkkitulta, metsästävät, keräävät hedelmiä ja rakentavat majoja. Jokin aiheuttaa kuitenkin pelkoa poikien keskuudessa ja ajaa heidät yhä epätoivoisempiin tekoihin.

Kirjan on sanottu luonnehtivan hyvin ihmisen raakuutta, tässä tapauksessa ääritilanteessa. Kirjan nuoret pojat maalaavat kasvonsa ja tällä tavoin "muuttuvat joksikin muuksi henkilöksi", jonka ei tarvitse noudattaa sääntöjä tai lakeja tai esittää sivistyksen parissa kasvanutta. Heidän on helppo piiloutua naamion taakse ja esittää villi-ihmistä joka asuu viidakossa ilman minkäänlaisia rajoja. Tämän tajutessaan tai pitäisikö sanoa tämän tapahtuessa seuraa ongelmia.

Vaikka kirjan alku vaikuttaa melko rauhalliselta, silti jo alussa voi havaita jonkinlaisia "vaaran" merkkejä, jotka tulevat viidakon tai poikajoukon taholta. Tarinan edetessä pelko poikien keskuudessa lisääntyy ja merkit tulevasta vaarasta - kylläkin vielä täysin tuntemattomasta - ovat yhä selvempiä. Voisi sanoa, että taustalla vaanii koko ajan pieni jännityksen tunne, joka lisääntyy loppua kohden. Tarina on mielestäni erittäin onnistunut kauhutarina.

Itse kirjailija sekä itse kirjalaji eli kauhukirjallisuus olivat molemmat melko tuntemattomia itselleni. Päästyäni kuitenkin alkuun lukemisessa - kuten melkein kaikissa kirjoissa - en meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni. Kirjan juoni oli melko arvaamaton, eikä sitä voinut arvata etukäteen, poikkeuksena aiemmin kuulemani puheet kirjasta, jotka olivat lakkaamatta mielessäni kirjaa lukiessani. Kirjan loppupuolella tuli kuitenkin tunne, että   pian tapahtuu jotain kauheaa. Ja niin käykin lopulta, mutta jokainen halukas voi itse selvittää kirjan loppupuolen, joka on lopulta kuitenkin melko yllätyksellinen.