433. Lasikellon alla - Sylvia Plath

" Näin vuoden päivät edessäni kuin sarjan kirkkaita, valkoisia laatikoita, joita erotti toisistaan uni, kuin musta varjo. Mutta minun kohdallani nuo tasaisin välein esiintyvät varjojuovat, jotka erottivat laatikon seuraavasta, olivat äkkiä hävinneet, ja minä näin päivän ja päivän toisensa jälkeen hohtavan edessäni kuin valkoinen, leveä, loputtoman autio tie. " Lainaus kirjasta sivulta 127

Esther Greenwood on kunnianhimoinen ja menestyvä opiskelija, joka voittaa stipendin New Yorkiin kuukaudeksi. Esther saa kalliita vaatteita ja koruja, tapaa uusia ja kuuluisia ihmisiä sekä pääsee hienoihin ravintoloihin. Ensin Esther nauttiikin tästä kaikesta iloisena voitostaan, mutta pian häntä alkaa vaivaamaan masennus, joka aloittaa sairaalakierteen Estherin elämässä.

Kirjan tyyli on alusta alkaen hyvin erikoista ja hieman kritisoivaa ympärillä olevia asioita kohtaan. Alussa onkin melko vähän merkkejä masennuksesta tai ahdistuksesta, mutta jotka lisääntyvät koko ajan loppua kohden, johdattaen tilanteen itsemurhan suunnittelemiseen ja sen yrittämiseen. Kirja onkin koskettava tarina nuoresta naisesta, joka ajautuu kuin huomaamatta psyykkistä sairastumista kohti. Kirjan loppupuolella olevat kuvaukset elämästä sairaalassa ovat osittain karua luettavaa, sillä potilaille annetaan esimerkiksi shókkihoitoa sähkön avulla.

Eräs asia mikä jäi vaivaamaan kirjassa oli sen loppumistapa. Kirja tuntuu jäävän kesken. Ihan kuin joku olisi repinyt kymmenen viimeistä sivua irti ja lopettanut kirjan tahallisesti kesken. Ehkä pääasia kirjan lopussa oli kuitenkin se, että lukija saa tietää Estherin mahdollisesti parantuneen, mutta ei enempää hänen tulevaisuudestaan, joka voi olla synkkä tai valoisa. Lukija voi onnellisesti ajatella Estherin eläneen elämänsä onnellisesti vanhuuteen asti, vaikka näin ei ehkä tosiasiassa olisi.

Kuten ei olekaan. Kirja nimittäin perustuu itse kirjalijan omiin kokemuksiin. Sylvia Plathilla oli todellisuudessa psyykkisiä oneglmia koko elämänsä ajan, mutta meni siitä huolimatta Cambridgeen, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Miehen uskottomuuden takia Sylvia kuitenkin ajautui itsemurhaan. Kirja on koottu Sylvian päiväkirjojen avulla hänen miehensä ja ystävänsä toimesta. Tämä tositarina kirjan pohjana mielestäni lisää vielä enemmän kirjan surullisuutta ja koskettavuutta. Se myös jotenkin liittää kirjan tarinan lähemmin osaksi yhteiskuntaa ja ihmisiä, tehden siitä toden.

Pidin kirjasta jollain tavalla todella paljon jo heti alkusivujen jälkeen. Erityisesti pidin kirjoitustyylistä, joka oli hyvin kriittinen ja ehkä hieman alakuloinen. Kirjaa lukiessani mieleeni hiipi jopa ajatus, että kirja saattaisi nousta suoraan lempikirjojeni joukkoon. Ihan niin ei käynyt, mutta melkein kuitenkin. Kirja oli erittäin mieleenjäävä ja nousee kyllä yhdeksi hyvistä kirjoista.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille. Koskettava kirja siitä, mistä ei yleensä puhuta, mutta joka on kuitenkin aina olemassa.