Lainaus kirjasta sivulta 239
Valheita, juonia, murhia, varkauksia. Kirjanpitäjäksi kasvatettu siskon tytär, kirjoja keräilevä ja vaativa eno, nuori taskuvaras, rahanperään oleva herra, salaisuuksia pitävä kasvattiäiti.. Tässä kyseinen kirja pääpiirteittäin. On mahdotonta kertoa tämän kirjan juonta, varsinkaan kun en halua paljastaa liikaa asioita juonesta, sillä se pilaisi koko lukunautinnon. Voin kuitenkin sanoa, että kirja on erittäin juonirikas ja monipuolinen, mutta ei kuitenkaan liian monimutkainen.
Kirja sisältää monia mielenkiintoisia henkilöitä, mainiten erityisesti kirjan päähenkilöt Suen ja Maudin. Toinen on orpolapsi, toinen kartanonperijä. Ja kuten arvata saattaa, kumpikin heistä elää täysin erinlaisessa maailmassa. Silti he ovat yllättävän samanlaisia. Kuten Sue ja Maud, myös muut kirjan henkilöt ovat lempeitä ja rakastavia, mutta halutessaan myös säälimättömän ankaria ja ovelia pettureita. Kirja onkin yhtä huijausta; kuka tahansa voi paljastua keneksi tahansa ja ennen luottamaasi henkilöön ei voi enää luottaa. Kaikki haluavat jotakin ja ovat valmiita satuttamaan muita tavoitteensa toteuttamiseksi.
Juoni kääntyileekin koko ajan nurinniskoin: henkilöt vaihtavat osaansa, uhrin rooli onkin olla hyökkääjä, lopulta mikään ei ole enää oikein, kaikki on muuttunut. Kirja on loppuun asti lopullisen ja järkeenkäyvän ratkaisun löytämistä, kunnes viimein, viimeisessä luvussa kaikki on selvää ja tarina voi loppua. Kuten jo aiemmin, sanoin tarinaa on silti helppo seurata ja pysyä kärryillä ilman suurempia vaikeuksia. Tarina on juonen käänteidensä takia erittäin koukuttava, vaikka alku tuntuukin etenevän madellen ja tarttuen jokaiseen yksityiskohtaan antaen hieman tylsän kuvan kirjasta. Sitä se ei kuitenkaan ole.
Kirja on mielestäni hieman karu kahdella tavalla: se tuo kärjistäen esiin ihmisen todellisen luonteen kun on kyse rahasta ja toiseksi se antaa kauhistuttavan kuvan elämästä mielisairaalassa 1800-luvulla.
Minua häiritsi myös eräs kielellinen seikka kirjan suomennoksessa. Tässä esimerkki lause:
"Kasvot oli sileät mutta silmänympärykset tummat. Kädet oli paljaat. " Eikö lauseessa kuuluisi olla olivat? Minua häiritsee suunnattomasti, että monikkojen käyttö on miten sattuu. En itsekään ole mikään kielitaituri, mutta kyseinen seikka vain pistää niin helposti silmään.
Kaiken kaikkiaan kirja on paras pitkään aikaan lukemani kirja, jossa juoni on täysin ylitse muiden. Juonen kekseliäisyys on priimaa ja kirja sopii mielestäni kaikille. Kannattaa siis lukea, jos on vain aikaa ja halua tarttua monirikkaaseen kirjaan.
