809. Dorian Grayn muotokuva - Oscar Wilde

"Hämärän huntu toisensa jälkeen katoaa ja esineet saavat asteittain takaisin muotonsa ja värinsä. Päivänkoitto muovaa maailman jälleen ennalleen. Suomentuneisiin kuvastimiin palaa elämän kuva. Sammuneet kynttilät ovat paikassa, johon ne jätimme, ja niiden vieressä lojuu puoliksi auki leikattu kirja, jota luimme. Näemme kukan, joka meillä oli rinnassamme tanssiaisissa. Tuossa on kirje, jota pelkäsimme lukea tai jonka olemme lukeneet liian usein. Mikään ei näytä muuttuneen. Yön epätodellisista varjoista kehkeytyy esiin todellisuus, jonka ennestään tunnemme. Meidän on jatkettava kohdasta, johon illalla lopetimme, ja mieleemme hiipii kolkko tunne, että on ponnistauduttava kulkemaan vakiintuneiden tapojen väsyttävää uraa. Tai kenties meidät valtaa hurja toivo, että silmämme jonakin aamuna avautuisivat katselemaan maailmaa, joka olisi pimeän aikana muotoiltu iloksemme uudelleen. " Lainaus kirjasta sivulta 146

Dorian Grayn muotokuva (1891) on Oscar Wilden ainoaksi jäänyt romaani. Se kertoo kauniista ja nuoresta Dorian Graysta, jonka kohtalon hänen ylpeytensä ja pinnallisuutensa sinetöi. Dorian on aluksi pelkkä nuori mies, joka ei kiinnitä erikoista huomiota huomattavaan kauneuteensa, kunnes törmää Lordi Henryyn, joka avaa hänen silmänsä. Tämän myötä Dorianin läheisten elämät alkavat lipua kohti turmiota. Ainoastaan Dorian välttyy tältä, ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna, eikä menetä kauneuttaan. Dorianin sielun turmellusta todistaa kuitenkin Basilin maalaama taulu, joka "mätänee" pahojen tekojen myötä.

Pidin kirjasta kovasti. Se oli juuri oikeanlainen minun makuuni: sopivasti syvällisiä ajatuksia, mutta myös hieman jännitystä ja mukaansatempaavia tapahtumia. Erityisen kiinnostavaa kirjassa oli Lordi Henryn ajatukset ja hänen mielipiteensä. Niissä oli aina erikoisia näkökulmia asioihin, kuten ihmiseen sieluun, vaikka ne olivatkin hieman hullunkurisia ja poikkeavia.

Toinen kiinnostava seikka oli tietysti esine, jonka ympärille koko tarina rakentui, sekä kirjan ovela juoni. Taulu, joka turmeltuu sen esittämän henkilön sijaan, on mielestäni nerokas ajatus. Ihminen ei voi nähdä sieluaan, mutta taulu voi tuoda sen nähtäväksi. Vaikka se ei näytäkään olevan aina kaunista katseltavaa.

Mitä kirja, tai kirjailija, sitten tahtoo kertoa tämän tarinan kautta? Itselleni mieleeni tuli kirjan kannesta lukemani teksti, jossa kuvattiin kirjailijan Oscar Wilden elämää ja lukiessa tuli tunne, että kirja olisi jotenkin yhteydessä kirjailijan omiin tuntemuksiin. En ole kovin perehtynyt kirjailijan elämään sen enempää, kuin että Wilde viihtyi seurapiirien keskellä ja eli melko railakasta elämää. Ehkä kirjailija halusi leikitellä ajatuksella turmeltuneen sielun näkemisestä tai ehkä kirjailija veti koko aiheen hatusta, ken tietää.